Kiira pihapiirin paha kansanuskossa

Mikä on kiira ja mitä se teki pihapiirissä?

Kiira eli piharikko oli suomalaisessa kansanperinteessä tunnettu paha, pihapiirissä vaikuttanut uskomusolento. Kansanuskon mukaan se saattoi tulla asumaan talon pihapiiriin. Tapa tunnettiin useilla Itä- ja Länsi-Suomen alueilla, ja laaja kerätty tieto on lähinnä Savosta, Pohjois-Karjalasta sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta.

Kiiran ajaminen liittyi piinaviikon torstaihin eli kiirastorstaihin. Karkotus tehtiin liikkumalla juosten tai rauhallisemmin talon tai navetan ympäri. Mukana kuljetettiin kaikenlaisia karkottavia aineksia: väkeväntuoksuista tervansavua, palavien vanhojen nahkapalojen käryä, teräviä tai tulessa olleita rautaesineitä sekä metallin ääntä. Mahdollisesti mukana oli virtsaakin.

Pihapiirin pahan torjuminen muistuttaa läheisesti Painajaiseen liittyvää kansanuskon piiriä, jossa yöllinen tai näkymätön uhka saa nimen ja sitä käsitellään toimin, sanoilla ja merkeillä. Samoin Jumi kuuluu vanhojen uskomusolentojen ja selitysmallien joukkoon, vaikka kiiran oma paikka oli nimenomaan talon piha ja navetan ympäristö.

Millaisia loitsuja kiiran ajamisessa käytettiin?

Perimätieto kertoo, että taloa kierrettäessä palavan terva-astian ja muun vedettävän kuorman kanssa saatettiin hokea loitsuja. Sellaisia olivat Kits kiira metsään! ja Kitis kiira metsään, tulta suuhun, savua sieraimiin, seipäällä selkään, lapiolla lautaselle. Toisena sanontana tunnettiin Kitis kiira mehtään, peltoin perätse, aitain alatse, ja toisena vielä Kitis kiira metsään, piharikko pellonpäähän.

Karkotuksessa sanat ja liike kuuluivat yhteen. Juoksu, rauhallisempi kierto, veto, savu, käry, rauta ja metallin ääni tekivät tapahtumasta selvästi erottuvan menon. Erityisesti Pohjois-Savossa talon tai navetan ympäri saatettiin juosta lehmänkello kaulassa. Paikoin karkotus oli luonteeltaan näytelmän tai leikin kaltaista: toinen osallistuja kyseli karkottajalta, mitä tämä oli ajamassa tai tekemässä, ja karkottaja vastasi karkottavansa kiiraa.

Karkotus saattoi helposti muuttua sisällä tuvassa tai pellolla toteutetuksi lasten juoksuleikiksi. Tämä kertoo siitä, että vanha meno saattoi elää arkisena toimintana, jossa vakava torjunta ja leikki olivat lähellä toisiaan. Vastaavaa paikkaan sidottua kertomisperinnettä olen pitänyt mielessä myös Hiidenkirnun ja Kapeenkosken kaltaisten paikannimien äärellä, joissa maisema saa selityksen tarinasta.

Miksi kiira ajettiin pois?

Vanhan kansan tavallisin selitys kiiran ajamiselle oli, että näin menetellen käärmeet eivät tulleet kesällä pihaan. Yleisemmin selitettiin, ettei paha pääsisi taloon pahojaan tekemään, kuten Virroilla sanottiin, tai että pahat henget pakenisivat seudulta pois, kuten Pielavedellä kerrottiin. Kansanuskon mukaan kyse oli siis pihan suojaamisesta ja pahan poistamisesta.

Kiira jäi kansalle epäselväksi olennoksi. Tavan takana on arveltu olevan vanha katolisaikainen puhdistusmeno. Sananmukaisesti kiirastorstai merkitsisi puhdistustorstaita, ja kristillisesti ajatellen synneistä puhdistautumista. Vilkunan mukaan Suomen kansa käsitti asiat omalla tavallaan. Hän ehdottaa, että mummojen ja lasten kuljettama käryävä tervatuokkonen voisi vastata vanhan kirkon suitsutusastiaa.

Puhdistusta tarkoittavasta kiirasta tuli kaikkien raiskojen esiintymä, joka karkotettiin pihasta tuhdilla savulla, terävillä aseilla ja melulla. Tässä kohden vanha kirkollinen merkitys ja pihapiirin kansanomainen torjunta asettuvat saman sanan ympärille. Rautaesineiden ja tulessa olleiden esineiden käyttö tuo mieleen myös Rauta-ajan esineistön, mutta kiiran kohdella kyse on nimenomaan karkottavista aineksista, savusta, kärystä ja äänestä.

Mitä kiira-sana tarkoittaa ja mistä se tulee?

Suomen kielen nimitys kiira on ilmeisesti laina muinaisruotsista. Nykyruotsin vastaava sana on skär, puhdas. Sanan johdannainen kiirastorstai on muinaisruotsissa ollut *skīrsla-þoorsdagher ja merkinnyt kiirastorstaita eli oikeastaan puhdistuspäivää. Tällöin katumuksentekijät puhdistettiin pitkän paaston jälkeen synneistä. Puhdistautumista havainnollistettiin poistamalla heidän päältään tuhkakeskiviikkona siroteltu tuhka.

Vanhassa kirkossa kiirastorstai on vuoden 692 Bysantin valtakunnan Consilium quinisextum -kirkolliskokouksen päätöksen mukaan Herran ehtoollisen asettamispäivä. Kiirastorstain ohella sana kiira esiintyy puhdistumismerkityksessä myös katolisen kirkon käsitteessä kiirastuli. Näin sana kulkee puhdistuksen merkityksessä, vaikka kansanperinteessä kiira oli muuttunut pihapiirissä vaikuttavaksi pahaksi, joka ajettiin metsään, pellonpäähän tai pois seudulta.