Hiidenkirnu – sulamisveden ja kivien hioma kallionkuoppa

Miten hiidenkirnu syntyy?

Hiidenkirnu syntyy, kun voimakas vesivirtaus pyörittää kiveä tai kiviä paikallaan kalliota vasten. Näitä kiviä kutsutaan jauhinkiviksi tai pyörrekiviksi. Liikkuva kiviaines kuluttaa kallioon vähitellen melko symmetrisen, sileäreunaisen kolon. Kuopasta voi tulla useita metrejä syvä, ja monen hiidenkirnun pohjalla on edelleen jauhinkivi.

Nykyisen käsityksen mukaan sulamisvesi putosi jäätikön päältä jäätikkökaivoon. Samanlaisia kaivoja syntyy nykyisissäkin jäätiköissä. Putoavan veden virtaus alkoi pyöriä ja irrotti jään pohjalta kiviä sekä soraa. Voimakkaan virtauksen kuljettama aines toimi hiomalaikan tavoin: se irrotti kalliosta lisää ainesta ja syvensi kuoppaa.

Kirnun synty vaati virtaukselta tiettyjä ominaisuuksia. Veden täytyi virrata niin voimakkaasti, että pienemmät kivet pysyivät poissa. Virran piti olla myös riittävän korkea, jotta muut painavat kivet pääsivät ohittamaan syntyvän kuopan syvempiä kohtia pitkin eivätkä tukkineet sitä.

Perinteisessä selityksessä kuluttava virtaus oli jäätikön alaisessa tunnelissa kulkeva joki tai jäätiköstä lähtevä sulamisvesijoki. Kuoppa olisi syntynyt vesiputouksen alle tai lohkareen taakse muodostuneeseen voimakkaaseen pyörteeseen.

Miten hiidenkirnun tunnistaa rantakirnusta tai rapautumiskuopasta?

Kaikki kalliossa olevat kuopat eivät ole hiidenkirnuja. Hiidenkirnun tunnistamisessa olennaisia piirteitä ovat lieriömäinen muoto sekä melko symmetriset ja sileät reunat. Rapautumiskuoppa voi näyttää etäältä samantapaiselta reiältä, mutta sen syntytapa ja seinämien rakenne ovat toisenlaiset.

Rapautumiskuopan reunat ovat epätasaiset. Sen seinämästä voi irrottaa soraa jopa paljain käsin. Kuoppa syntyy kohtaan, jossa kallion kiviaines rapautuu ympäristöään helpommin. Tällaisia muodostumia esiintyy tavallisesti rapakivigraniitissa ja muissa helposti rapautuvissa graniiteissa. Suomessa rapautumiskuoppia on hieman alle 50.

Jalasjärven Pirunpesä on esimerkki nimitysten sekoittumisesta. Sitä kutsutaan usein hiidenkirnuksi, vaikka kyseessä on todellisuudessa rapauma. Pelkkä käytössä oleva nimitys ei siis riitä kertomaan, millainen kallionmuodostuma on kyseessä.

Rantakirnut puolestaan ovat hiidenkirnuja matalampia muodostumia, joita esiintyy usein ryhmissä. Niiden on väitetty syntyneen rannan voimakkaissa tyrskyissä. Rantakirnuja tavataan Itämeren ja muutamien suurten järvien rannoilla, myös Suomessa. Tyrskyihin perustuva syntyselitys ei siten ole sama kuin jäätikön sulamisvesiin liittyvä hiidenkirnun syntytapa.

Missä Etelä-Suomessa on hiidenkirnuja?

Askolan hiidenkirnut muodostavat tiettävästi Suomen laajimman hiidenkirnuesiintymän. Siihen kuuluu yli 20 erikokoista ja erimuotoista hiidenkirnua. Ryhmässä kirnuja on siis paljon, mutta laajin esiintymä ei tarkoita samaa kuin suurin yksittäinen kirnu.

Helsingin Pihlajamäessä sijaitsevat Suomen vanhimmat tunnetut hiidenkirnut. Ne on todettu ainakin 50 000 vuotta vanhoiksi. Kaupungin muita hiidenkirnupaikkoja ovat esimerkiksi Jollas, Kivikko, Kivinokka, Käpylä, Lauttasaari, Roihuvuori, Seurasaari ja Vuosaari. Myös Suomenlinnassa on hiidenkirnu.

Espoossa hiidenkirnuja on useilla alueilla: muun muassa Kaupunginkalliossa, Keskuspuistossa, Kurttilassa, Leppävaarassa, Nupurissa, Nuuksiossa, Perusmäessä ja Sorlammella. Lisäksi kaupungin hiidenkirnuihin kuuluvat Getholmin hiidenkirnu ja Haraholmenin hiidenkirnut.

Hangossa hiidenkirnuja on Kappelisatamassa, Puistovuorella ja Täktomissa. Imatralla niitä esiintyy Imatrankosken reunoilla. Etelä-Suomen muihin kohteisiin kuuluvat esimerkiksi Lohjan Talvian hiidenkirnu, Ruskon Kullavuoren hiidenkirnu sekä Sipoonkorven hiidenkirnut.

Myös Vihdissä on useita nimettyjä kohteita: Höytiönnummen, Kattilan ja Konianvuoren hiidenkirnut sekä Kuuselan ja Pääkslahden hiidenkirnut. Nurmijärvellä hiidenkirnuja on seitsemän veljeksen reitin varrella.

Missä pohjoisempana Suomea on hiidenkirnuja?

Sallan Aholanvaaran hiidenkirnujen ryhmään kuuluu Suomen suurimmaksi nimetty hiidenkirnu Juomapata. Sen halkaisija on enimmillään 15,5 metriä ja syvyys 13 metriä. Luvut kuvaavat yksittäistä kirnua, kun taas Askolan kohdalla huomio kiinnittyy esiintymän laajuuteen ja kirnujen määrään.

Rovaniemen Rautiosaaren hiidenkirnut tunnetaan myös Sukulanrakan hiidenkirnuina. Pudasjärvellä sijaitsee puolestaan Jumalanhauta. Pohjois-Suomessa hiidenkirnuja on siten sekä erikseen nimettyinä kohteina että usean kirnun ryhminä.

Mikkelissä sijaitsee Pursialan hiidenkirnu. Puumalassa hiidenkirnupaikkoja ovat Kynäsaari, Lintusalo ja Pataluoto sekä Hurissalon Tollonvuori. Rautavaaralla on Pumpulikirkon hiidenkirnu ja Vaasassa Öjbergetin hiidenkirnu.

Hiidenkirnun tyyppiset muodostumat eivät rajoitu Suomeen. Niitä esiintyy eri puolilla maailmaa koskissa ja joissa, joiden kallioperä soveltuu tällaiseen kulumiseen. Kallioperä voi olla esimerkiksi graniittia. Yksi tällainen paikka on Etelä-Afrikan Blyde River Canyon.

Mitä hiidenkirnun nimi kertoo muodostumasta?

Hiidenkirnu on nimensä ohella geologinen muodostuma, jonka syntyä selitetään veden ja kivien kuluttavalla liikkeellä. Nimestä ei voi päätellä kuopan ikää, kokoa tai syntyolosuhteita. Myös hiidenkirnun käsitteen rajaus voi toisinaan olla epäselvä, kuten Pirunpesän nimitys osoittaa.

Helsingin Vartiokylässä, Viilarintien eteläpuolella, on pitkänomainen ja sulavalinjainen graniittimuodostelma. Sille on esitetty nimeä hiidenkouru. Geologiassa muodostuma määritellään jäätikön sulamisvesien uurtamaksi vesikouruksi. Hiidenkouru tai hiiden kouru ei kuitenkaan ole vakiintunut termi, vaan nimitys saattaa jäädä tarkoittamaan juuri tätä muodostumaa.

Hiidenkirnuja on tutkittu melko vähän sekä Suomessa että muualla maailmassa. Niiden tarkkaa määrää ei tunneta, eikä suurimpien kirnujen vertailusta ole kattavaa tietoa. Nimityksen, syntytavan ja mittojen erottaminen toisistaan auttaa siksi kuvaamaan kutakin kohdetta täsmällisesti.