Koirankuonolainen kansanuskossa ja tarinoissa

Mitä koirankuonolaiset ovat?

Koirankuonolaiset ovat taruolentoja vanhoissa eurooppalaisissa tarinoissa. Kansanuskon mukaan niillä on ihmisen vartalo ja koiran pää, tai ainakin koiran kuono, ja usein ne ovat karvaisia. Uskomus koiranpäisten ihmisten olemassaolosta on vanha, ja se tavataan jo kreikkalaisilla ja roomalaisilla.

Joissain keskiaikaisissa tarinoissa koirankuonolaisiksi kuvattiin aasialaiset, joita vastaan taisteltiin. Tarinat eivät pysyneet yhdellä alueella, vaan kertomuksia tunnetun maailman äärellä asuvasta koirankuonolaisten kansasta tavataan sittemmin useilla Euroopan kansoilla, mukaan lukien suomalaiset ja virolaiset. Samaa taruolentojen ja vanhojen uskomusten aihepiiriä lähestyy myös Kiira, jonka yhteydessä kansanperinteen olennot nousevat esiin omalla tavallaan.

Missä antiikin ja keskiajan lähteet sijoittivat koirankuonolaiset?

Herodotos kertoo koirankuonolaisia eläneen Libyan itäosissa rinnan päättömien kanssa, joilla oli silmät rinnassaan. Hän ilmoittaa lähteekseen libyalaiset. Solinus mainitsee koirankuonolaisia eläneen Intian vuoristoissa. Aithikos Istrialaisen kertomuksen mukaan he asuvat kauimpana pohjoisessa meressä olevilla saarilla.

Adam Bremeniläinen sanoo kirjassaan pohjoisista maista ja kansoista koirankuonolaisia olevan Naistenmaassa, jossa miehet ovat koirankuonolaisia. Tarinan mukaan he puhuvat kieltä, joka on puoleksi puhetta ja puoleksi koiran haukuntaa. Hän kertoo niitä nähtävän vankeina Venäjällä. Pohjoinen, syrjäinen ja outo kansa kuuluu samaan kertomusten maisemaan kuin Sarajas, jonka yhteydessä paikan ja perimätiedon suhde on läsnä.

Miten pyhä Kristoforos liittyy koirankuonolaisten legendaan?

Pyhä Kristoforos on pyhimys, jonka kerrotaan tulleen surmatuksi marttyyrinä Rooman keisari Deciuksen tai toisten tietojen mukaan Maximinus Daian aikana. Kreikkalaisen legendan mukaan hänen alkuperäinen nimensä oli Rebrebus, ja hän oli koirankuonolainen. Hän oli joutunut sotavangiksi ja sen jälkeen sotilaaksi Rooman armeijan yksikköön nimeltä numerus Marmaritarum, jollainen on todellisuudessa ollut olemassa Antiokiassa. Sen sotilaat tulivat Egyptin ja Libyan rajaseudulta Marmaricasta.

On arveltu, että Kristoforoksen koirankuonolaisuus johtuisi siitä, että Herodotoksen Historiateoksessa Libyan Marmaricassa asuvien kerrottiin olleen koiranpäisiä. Walter Speyeriläinen kuvasi Pyhän Kristoforoksen koiranpäiseen lajiin kuuluvana jättiläisenä, joka asui Kanaanin maassa, söi ihmislihaa ja haukkui. Tarinan mukaan hän katui aikaisempaa käytöstään, kun hän tapasi Kristus-lapsen, otti vastaan kasteen ja sai ihmismäisen ulkonäön. Siitä lähtien hän omisti elämänsä kristilliselle palvelukselle ja tuli yhdeksi sotilaspyhimyksistä. Pyhimyskertomusten, kasteen ja vanhan uskomuksen rinnakkaisuus muistuttaa siitä, miten suomalaiset loitsutkin ovat osa samaa sanallisen perinteen kenttää.

Mitä suomalainen perimätieto kertoo koirankuonolaisista korvessa?

Suomalaisessa kansanperinteessä kerrotaan kohtaamisista koirankuonolaisten kanssa. Perimätiedon mukaan nämä tapahtuvat yleensä syrjäseuduilla tai aivan korvessa. Koirankuonolaisia uskottiin olevan varsinkin sankoissa metsissä ja Lapissa. Olennot puhuvat vierasta kieltä ja ovat vihamielisiä. Erään tarinan mukaan koirankuonolaiset kiduttivat kiinni saamansa tytön kuoliaaksi. Ainoan silminnäkijän, toisen tytön, kertomus uskottiin käräjillä, ja hän säästyi murhasyytteeltä.

Kertomus tunnetun maailman äärellä asuvasta kansasta siirtyi myös sotien yhteyteen. Kansan kertomuksissa suuresta Pohjan sodasta, ja jo Jaakko Pontuksen sodasta, koirankuonolaisten nimi siirtyi Venäjän armeijassa palveleville kalmukeille ja muille aasialaisille kansoille. Uskomuksen on selitetty syntyneen siitä, että useilla luonnonkansoilla on ollut tapana pitää pukunaan hartioilla ja päässä petojen nahkoja kynsineen turpineen. Kalevipoeg joutuu Lapin puolella käydessään koirankuonolaisten maahan, ja tämä kertomus liittyy luontevasti Kalevalatalon runoperinteen ympäristöön. Metsän, kasvun ja vanhan sanaston äärellä voi huomata myös yhteyden Sampsa Pellervoiseen, vaikka kyse on eri tarinasta.