Piispa Henrik – legenda, Lalli ja historian avoimet kysymykset

Kuka piispa Henrik oli?

Piispa Henrik eli pyhä Henrik tunnetaan keskiajalta periytyvässä käsityksessä Suomen kristillistäjänä ja ensimmäisenä piispana. Hän oli Suomen katolisen keskiajan ainoa paikallinen pyhimys. Henrikin merkitys kirkollisessa perinteessä on selvä, mutta hänen elämäkertansa jää epävarmaksi: kertomusten Henrik ja historiallisesti todennettava henkilö eivät ole sama asia.

Pyhän Henrikin legenda kuvaa hänet Englannista lähtöisin olevaksi Uppsalan piispaksi, joka toimi kuningas Eerikin rinnalla. Kertomus hänen elämästään eli Vita kirjoitettiin 1200-luvun lopussa. Se sisältää vain vähän konkreettisia tietoja. Toinen keskeinen kertomus on kansanomainen Piispa Henrikin surmavirsi, jonka kuvaus kuolemasta poikkeaa latinankielisestä legendasta.

Kaikki säilyneet tiedot Henrikistä kirjattiin yli sata vuotta hänen oletetun kuolemansa jälkeen. Hänestä puuttuvat 1100-luvun aikalaismaininnat, ja varhaisimmat tiedot ovat 1200-luvun lopulta. Siksi Henrikin historiallisuutta ei ole voitu sitovasti osoittaa. Tämä ei kuitenkaan vähennä hänen merkitystään keskiajan kirkon symbolina: Henrikin asema pyhimyksenä ja kysymys hänen historiallisesta henkilöllisyydestään ovat kaksi eri asiaa.

Miten piispa Henrik saapui Suomeen ensimmäisellä ristiretkellä?

Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin legendoissa kuningas Eerik ja piispa Henrik saapuvat Suomeen sotaretkelle levittämään kristinuskoa. Tähän kertomukseen perustuu niin kutsuttu ensimmäinen ristiretki Suomeen. Retki on tavallisesti ajoitettu vuoteen 1155, mutta sille on esitetty myös muita ajankohtia vuosien 1150–1157 väliltä.

Legendojen mukaan Eerik palasi retken jälkeen Ruotsiin. Henrik puolestaan jäi Suomeen levittämään kristinuskoa ja järjestämään kirkollista elämää. Kertomuksen historiallista arviointia vaikeuttaa se, että Eerikin kuninkuuden tapahtumia suurenneltiin hänen poikansa Knuut Eerikinpojan hallituskaudella. Knuut tavoitteli isälleen pyhimyksen asemaa, mutta yritys jäi tuloksettomaksi.

Arkeologisten todisteiden perusteella läntinen Suomi oli jo tuolloin kristillinen tai voimakkaasti kristillistymässä. Todisteita juuri 1150-luvulla tapahtuneesta valtiollisesta tai kirkollisesta järjestäytymisestä ei ole löydetty. Kristinuskon juurtuminen oli satojen vuosien prosessi, ei yhden retken tulos. Kehitys ei myöskään kulkenut vain yhteen suuntaan: Nousiaisten Myllymäen kalmistossa palattiin vielä 1200-luvulla kristillisvaikutteisesta ruumishautauksesta ei-kristilliseen polttohautaukseen. Henrikin ympärille rakentunut kertomus kuvaa siis muutosta yksinkertaisemmin kuin hautaustavoista näkyvä kehitys.

Miten piispa Henrik kuoli ja kuka oli Lalli?

Henrikin kuolemasta tunnetaan toisistaan poikkeavia kertomuksia. Latinankielisessä Pyhän Henrikin legendassa surmaaja on nimettömäksi jäävä mies, jota piispa oli nuhdellut miestaposta. Kansanomainen surmavirsi puolestaan sijoittaa tapahtumat Köyliönjärven jäälle ja nimeää surmaajaksi Lallin. Kertomuksia ei siksi voi yhdistää yhdeksi varmaksi tapahtumakuvaukseksi.

Surmavirren mukaan Lallin vaimo Kerttu väitti piispan ottaneen ruokaa, olutta ja heinää maksamatta. Samassa kertomuksessa piispa oli kuitenkin jättänyt maksuksi penningit. Raivostunut Lalli lähti piispan reen perään joko yksin tai Pentin ja Uolevin kanssa. Aseena oli kertomuksen versiosta riippuen kirves tai laakari eli lyömämiekka.

Myös kuolinajasta on erilaisia tulkintoja. Kansanperinteessä päiväksi annetaan 20. tammikuuta 1156. Johannes Messenius sijoitti kuoleman vuoteen 1151, kun taas Johannes Peringskiöldin julkaisemassa Messeniuksen Scondia Illustratassa vuodeksi ilmoitettiin ristiriitaisesti 1155. Tunnettu talvinen surmakuvaus kuuluu siis perimätietoon, eikä tarkkaa päivää tai vuotta voida pitää varmistettuna. Kuolemaa koskevat kertomukset ovat aikaisintaan 1200-luvun lopulta, joten nekään eivät ole tapahtuma-ajalta säilyneitä todistuksia.

Missä piispa Henrikin kulttia harjoitettiin keskiajalla?

Tarinaperinteen mukaan Henrik haudattiin oman tahtonsa mukaisesti Nousiaisiin, jonne rakennettiin Nousiaisten kirkko. Keskiajalla Henrikin kultin keskeisiä paikkoja olivat Köyliö, Nousiaisten kirkko ja Turun tuomiokirkko. Molemmissa kirkoissa säilytettiin piispan pyhäinjäännöksiä. Hautaamista koskeva perimätieto ja myöhempi pyhimyksen kunnioitus on silti erotettava toisistaan.

Henrik julistettiin keskiajalla ainakin Nousiaisten kirkon, Turun tuomiokirkon ja Pyhtään kirkon suojeluspyhimykseksi. Hänet lasketaan yleensä myös ensimmäiseksi Turun piispaksi, vaikka hän ei itse toiminut Turussa. Keskiaikaisten Turun hiippakunnan piispojen valta palautui Henrikiin: hänestä tuli kirkon jatkuvuutta ja asemaa edustava hahmo.

Henrikin merkitys näkyi myös nimissä ja lahjoituksissa. Turun tuomiokirkkoa alettiin kutsua suojeluspyhimyksensä mukaan Henrikiksi, ja kirkolle annetuissa testamenteissa saajaksi saatettiin merkitä Sanctus Henricus. Katolinen kirkko kunnioittaa Henrikiä edelleen Suomen taivaallisena esirukoilijana. Hänen nimeään kantaa Pyhän Henrikin katedraaliseurakunta, ja hänen pyhäinjäännöstään säilytetään Pyhän Henrikin katedraalin alttarilla Helsingissä. Keskiaikaisen pyhimyskultin merkitys ulottuu siten myös nykyiseen katoliseen kirkolliseen elämään.

Oliko piispa Henrik historiallinen henkilö?

Henrikin historiallisuutta epäillään sekä aikalaismainintojen puuttumisen että kertomusten rakenteen vuoksi. Lähetyssaarnaajapiispan tai papin surmaaminen oli keskiajalla tavallinen tarina-aihe, josta tunnetaan Euroopassa tuhansia esimerkkejä. Myös Henrikin englantilainen syntyperä on asetettu kyseenalaiseksi: legendan maininta saattoi liittyä pyrkimykseen korostaa Englannin osuutta Ruotsin kristillistymisessä Tanskan sijasta.

Tuomas Heikkilä pitää mahdollisena, että Henrik oli keskiajalle tyypillinen, useista myyttisistä aineksista muodostunut sepitteellinen pyhimys. Hän ei silti sulje pois historiallista taustaa. Henrik olisi voinut olla esimerkiksi Uppsalan apupiispa, joka johti Länsi-Suomen kirkollista rakennustyötä 1150-luvulla. Kyse on mahdollisuuksista, ei varmennetusta elämäkerrasta.

Ensimmäinen varmasti historiallisista tiedoista tunnettu Henrikin seuraaja on 1200-luvun alkupuolella tehtäväänsä valittu piispa Tuomas. Henrikin oma asema jää avoimeksi, mutta hänen muistopäivänsä historia tunnetaan paremmin. Perinteinen surmapäivä oli 20. tammikuuta, talvi-Heikki eli Heikinmessu. Suomessa juhlapäivä siirrettiin 1600-luvun lopulla tammikuun 19. päivään, joka on nykyäänkin Henrikin ja Heikin nimipäivä. Pyhimyksen muistaminen jatkui siis riippumatta siitä, kuinka tarkasti hänen elämänsä tapahtumat tunnettiin.