Rautalammin historia: suurpitäjästä Pohjois-Savon kunnaksi

Mitä kivikautisia löytöjä Rautalammilta tunnetaan?

Rautalammilta tunnetaan useita kivikautisia löytöjä. Kaposaarelta löydettiin vuonna 2015 Museoviraston kaivauksissa viitteitä nuoremmalle kivikaudelle ajoittuvasta asumisesta sekä kivikauden lopun tai varhaisen metallikauden aikaisesta toiminnasta. Hankaveden rantayleiskaava-alueen vuoden 2004 muinaisjäännösinventoinnissa löydettiin neljä esihistoriallista asuinpaikkaa sekä Toussunlinnan kalliomaalaus. Kivi- ja metallikautista esineistöä on nähtävillä myös Rautalammin museossa.

Nykyisen Rautalammin seudun on arveltu kuuluneen esihistoriallisena aikana hämäläisten nautinta-alueisiin ja olleen erämaata, jonka pysyvä asutus oli vähäistä tai väliaikaista. Rautalampilainen historioitsija K. J. Jalkanen piti kotiseutunsa alkuperäisinä asukkaina lappalaisia, joita nykyään kutsutaan saamelaisiksi. Jalkasen näkemyksen mukaan hämäläisiä alkoi siirtyä alueelle keskiajan loppupuolella, ja viimeiset saamelaiset olisivat poistuneet uuden ajan alkuaikoihin.

Eri heimojen asumisesta on haettu viitteitä vanhoista paikannimistä. Kiesimä on yhdistetty saamelaiseen verkon vetoa merkitsevään sanaan keässim, kun taas Sonkarin pohjalla on nähty soppea tarkoittava sonke. Myöhempien tulokkaiden on tulkittu antaneen paikoille saamelaisiin viittaavia nimiä kuten Lapinkari, Lapintaival, Lapinvuori ja Lapinoja. Hämäläisen eräkauden jäämistöksi on laskettu Hämeenniemi ja Hämeenlahti, minkä lisäksi eräasutukseen on yhdistetty Pirttilahti, Pirttiniemi, Majakangas, Majaniemi ja Majasaari.

Kota-pohjaisten nimien kuten Kotakangas, Kotasaari ja Kotaniemi on katsottu viittaavan saamelaisten asumuksiin. Savolaisiin liittyvinä niminä on nostettu esiin Savonsaari, Savonlahti ja Savonjoki. Kainuu-pohjaiset nimitykset kuten Kainuunniemi ja Kainuunhiekka on joissain tulkinnoissa yhdistetty mahdollisesti lounaisesta Suomesta lähtöisin oleviin ja sittemmin Ruijan alueelle muuttaneisiin kveeneihin, mutta nimien on myös nähty perustuvan alavaa maata tarkoittavaan vanhaan termiin kainu tai kaino.

Miten Rautalammin pitäjä syntyi ja milloin sen historia alkaa?

Rautalammin pitäjän historia alkaa vuodesta 1561, jolloin Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa antoi määräyksen Rautalammin hallintopitäjän muodostamisesta. Samassa yhteydessä muodostettiin Rautalammin seurakunta, jonka ensimmäiseksi kirkkoherraksi nimitettiin 17. toukokuuta Laurius Laurentii eli Lauri Laurinpoika Jentze. Kruunun virkamiehenä alueella toimi nimismies. Suurpitäjä itsenäistyi Sysmästä.

Hallintopitäjän muodostamisen tavoitteena oli laajentaa Ruotsin valtapiiriä Pähkinäsaaren rauhan rajan pohjois- ja koillispuolelle tukemalla erämaiden asuttamista hallinnollisin toimin. Tarkkaa rajaa ei täysin tunneta, mutta sen on yleensä tulkittu kulkeneen paikallisia vesireittejä Laatokalta Pohjanlahdelle. Rautalammin kohdalla rajanpaikkoja olisivat todennäköisimmin olleet Rautalammin vesireitin Suonenjoki, Iisvesi ja Rasvanki.

Erämaiden asuttaminen oli ollut osa Ruotsin politiikkaa jo keskiajalta lähtien. Maunu Eerikinpojan julistus antoi halukkaille mahdollisuuden ottaa haltuunsa metsämaita tai hylättyjä maatiloja. Uudisasutuspyrkimykset eivät kuitenkaan edenneet merkittävästi, sillä tyhjillä erämailla oli käytännössä jo vakiintuneita nautintaoikeuksien käyttäjiä. Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 kaikki asumattomat metsämaat kruunun omaisuudeksi, mikä edesauttoi merkittävästi savolaisten asutusliikettä. 1550-luvulta alkaen uudisasuttamista tuettiin tehostetusti muun muassa verovapaudella.

Vuonna 1561 muodostetun pitäjän alkuperäinen pinta-ala oli lähes entisen Uudenmaan läänin kokoinen. Siihen kuului alueita peräti 27 nykyisestä kunnasta. Nykyiseen kuntaan kuuluvat vanhan hallintopitäjän itäiset osat. Entinen suurpitäjä ulottui pohjoisessa Koivujärvelle sekä nykyisen Pihtiputaan Elämäjärvelle, luoteessa Salamajärvelle nykyisessä Perhossa, lännessä Kyyjärvelle, lounaassa nykyiselle Petäjävedelle sekä etelässä Jyväskylän rajoille ja Hankasalmelle asti.

Millaista oli Rautalammin pysyvän asutuksen arki alkuvuosina?

Pysyvä asutus merkitsi perinteisen erä- ja pyyntitalouden merkityksen vähenemistä, joskin myös niitä harjoitettiin kaski- ja peltoviljelyn ohella. Asutuksen alkuvuosina kiistoja aiheuttivat epämääräiset maanomistusrajat ja kysymykset kalavesien nautintaoikeuksista. Kruunu puuttui riitoihin antamalla erämaansa menettäneille hämäläisille veronalennuksia. Uudisasuttajat suostuivat myös maksamaan korvauksia kalavesien käytöstä. Kruunu otti kuitenkin lohen ja siian pyytämisen omaksi erioikeudekseen.

Jämsän kirkkoherra onnistui säilyttämään käyttöoikeuden perinteisiin kalavesiinsä vielä 1600-luvulle asti. Tämä tapahtui huolimatta siitä, että uuden hallintopitäjän uudisasutuksen viimeisteli hämäläisten kalastusoikeuksien lakkauttaminen vuonna 1564. Nykyinen Rautalampi sijaitsee entisen suurpitäjän itälaidalla. Historiallinen Vaasa–Kuopio-tie kulkee Rautalammin halki ja yhtyy Suonenjoen Koskelossa Kuopion–Jyväskylän valtatiehen. Alueen järvet ja virrat muodostavat laajan Rautalammin reitin, joka toimi kulkuväylänä erityisesti ennen maanteiden rakentamista.

Vuoden 1571 hopeaveroluettelon perusteella Rautalammille asettuneet talonpojat olivat suhteellisen varakkaita, minkä on nähty viittaavan uudisasukkaiden korkeaan lähtövarallisuuteen. Myös karjaeläinten määrä taloja kohden oli saman vuoden tietojen perusteella verrattain suuri, ja vain muutamat talot olivat kokonaan ilman hevosta. Rautalammin osapitäjän 49 taloa omistivat 65 hevosta, 168 lehmää, 212 lammasta, 35 vuohta, 41 sikaa sekä yhteensä 105 nuorta karjaeläintä.

Miten sodat ja nuijasota vaikuttivat Rautalammin uudisasutukseen?

Uudisasutusta rasitti Ruotsin ja Venäjän välille puhjennut viisikolmattavuotinen sota, jota käytiin 1570–1595. Viipurin suuntaan liikkuvat joukot kulkivat Jyväskylän kautta ja pysähtyivät myös Rautalammin talonpoikien ylläpidettäviksi, mistä lankesi suuri taloudellinen rasitus tienvarren talollisille. Talvikausina sotaväkeä sijoitettiin maaseudun linnaleireihin. Heikko keskusvalta mahdollisti talonpoikiin kohdistuneita väärinkäytöksiä, jotka kiristivät tunnelmaa paikallisesti. Sotien rahoittamiseen tarvittavat ylimääräiset verot lisäsivät kokonaisverorasitusta noin kahdella kolmasosalla.

Jännitteet sotaväen ja talonpoikien välillä johtivat paikoin veritekoihin. Tulkinnasta riippuen joko jouluna 1592 tai alkuvuonna 1593 joukko rautalampilaisia talonpoikia hyökkäsi keskellä yötä paikallisen sotaväen kimppuun ja otti vangiksi joukon huoveja, jotka surmattiin jään alle pakottamalla. Pakenemaan päässeet huovit keräsivät tuhatpäisen rankaisujoukon, mutta talonpojat pakenivat metsiin ja vain muutama lopulta mestattiin. Selkkaus tunnetaan Rautalammin ensimmäisenä kapinana.

Kun pitkään jatkuneen sodan päättyminen Täyssinän rauhaan ei johtanutkaan sotajoukkojen kotiuttamiseen, tyytymättömyys puhkesi nuijasotana tunnetuksi liikehdinnäksi ja kapinoinniksi. Pohjanmaalta tulleet nuijamiehet onnistuivat puhumaan rautalampilaiset mukaan kapinaan, johon he lähtivät nimismiehensä Matti Leinosen johdolla. Rautalammilta lähteneisiin nuijamiehiin liittyi kapinoitsijoita myös muualta Suur-Savosta, mutta Iivar Tavastin ja Gödik Fincken johtamat sotajoukot löivät nämä hajalle.

Sigismundin ja Kaarlen valtataistelun päätyttyä ja Ruotsin sotilaallisen mielenkiinnon siirryttyä Puolaan ja Liivinmaalle olot itäisillä rajamailla rauhoittuivat. Linnaleirit lakkautettiin ja kertyneitä verorästejä annettiin anteeksi. Taloudellinen elpyminen näkyi Rautalammilla vuosittaisten kylvömäärien nousuna, jotka saavuttivat huippunsa vuonna 1628 ja kääntyivät tämän jälkeen Ruotsin suurvaltapolitiikan rasitusten seurauksena laskuun. Kymmenysluetteloiden perusteella koko pitäjän tilallisten ja lampuotien vuosittaiset kylvömäärät vaihtelivat 1600-luvulla noin viidestäsadasta kuuteensataan tynnyriin. Tärkeimmät viljelykasvit olivat kaskeamalla saatu ruis ja peltoviljelyllä kasvatettu ohra. Myös Kuopion suuntaan kulkeva reitti kertoo siitä, miten tiiviisti Rautalampi kuului Savon vesireittien maailmaan. Samaa vesireittiä pitkin asettui vuonna 1552 ensimmäinen uudisasukas Istunmäkeen, mistä alkoi kehitys, joka johti lopulta Konneveden syntyyn omaksi kunnakseen.