Siirtoväki – evakot luovutetuilta alueilta

Miltä alueilta siirtoväki evakuoitiin?

Siirtoväkeä evakuoitiin Talvisodan jälkeen luovutetusta Karjalasta, Kuusamon ja Sallan silloisista itäosista ja Petsamon Kalastajasaarennon luoteisosasta. Jatkosodan jälkeen evakuointi koski samoja alueita sekä koko Petsamoa ja Porkkalan vuokra-aluetta. Vuonna 1947 mukaan tuli vielä Jäniskosken–Niskakosken alue.

Evakuoiduista suurin osa oli karjalaisia. Siirtoväkeä oli yhteensä noin 420 000 henkeä eli 12 prosenttia Suomen silloisesta väkiluvusta. Toisessa kohdassa kokonaismäärä esitetään samana noin 420 000 henkenä, mutta osuutena 11 prosenttia silloisesta väkiluvusta.

Evakuointi oli pakkotoimi. Kaikki luovutetuilla alueilla siihen asti asuneet Suomen kansalaiset olivat velvollisia kuulumaan siirtoväkeen ja muuttamaan Suomen jäljelle jääneelle alueelle. Suomen siirtoväki säilytti koko ajan täydet kansalaisoikeutensa, ja sen hyväksi harjoitettiin paljon siirtoväkipolitiikkaa.

Millaisia periaatteita ja lakeja siirtoväen asuttamisessa noudatettiin?

Siirtoväkijärjestelyissä pääperiaatteeksi otettiin, että muut suomalaiset luovuttavat osan omaisuudestaan siirtoväen asuttamista varten. Erityisjärjestelyt koskivat ensisijaisesti maataloussiirtoväkeä. Muille siirtoväkeen kuuluville myönnettiin etuuksia asunnon hankkimisen helpotukseksi säännöstelynalaisista huoneistoista.

Vuoden 1940 korvauslaki jäi panematta toimeen. Vuoden 1942 niin sanottu ensimmäinen korvauslaki rakentui sen toivon varaan, että Suomi saisi luovutetut alueet pysyvästi takaisin. Vuonna 1945 säädettiin toinen korvauslaki. Vuosien 1942 ja 1945 omaisuudenluovutuslaeilla ei saatu riittävää tuottoa, joten varoja päädyttiin hankkimaan verotuksella.

Maataloussiirtoväki pyrittiin asuttamaan Helsingistä ja Jyväskylästä katsoen suunnilleen samaan järjestykseen kuin se oli alueluovutukseen asti asunut Viipurista ja Sortavalasta katsoen. Muun siirtoväen sijoittumiseen vaikuttivat muun muassa tilanteet, joissa tehtaan johtaja lupasi työntekijöille työpaikan uudelta tehdaspaikkakunnalta, jos nämä tahtoisivat sitä ja muuttaisivat työnantajan uudelle paikkakunnalle.

Mitä siirtotilat tarkoittavat ja miten ne vaikuttivat kuntien kielisuhteisiin?

Siirtotilalla eli maanhankintatilalla tai asutustilalla tarkoitetaan siirtoväelle luovutetuilla alueilla menetettyjen tilojen korvaukseksi maanhankintalailla pakkolunastetuista maista muodostettuja tiloja. Jonkin verran asutustiloiksi nimitettyjä tiloja Suomessa oli ollut jo ennen siirtoväen asuttamista muun asutustoiminnan tuloksena.

Vuonna 1940 säädettiin maataloussiirtoväen asuttamiseksi siirtoväen pika-asutuslaki ja vuonna 1945 maanhankintalaki. Suomen jäljelle jääneiden alueiden suurten maanomistajien oli luovutettava maitaan maataloussiirtoväelle. Saman kunnan maataloussiirtoväki pyrittiin sijoittamaan samalle alueelle. Asutustiloihin otettiin paljon maata muun muassa rappiotiloista ja tiloista, joiden omistaja ei saanut pääasiallista toimeentuloaan maataloudesta, jotta mahdollisimman harva maanluovuttaja joutuisi luovuttamaan itselleen ja perheelleen tärkeitä tilan osia.

J. K. Paasikiven vaatimuksesta määrättiin, että maataloussiirtoväen sijoituksella ei saanut muuttaa kuntien kielisuhteita. Koska ruotsinkielistä maataloussiirtoväkeä oli vähän, ruotsinkielisiin kuntiin ei maataloussiirtoväkeä määrätty juuri lainkaan ja kaksikielisiinkin kuntiin vähemmän kuin suomenkielisiin kuntiin. Paasikivi perusteli tätä hyvien suhteiden säilyttämisellä Ruotsiin. Ruotsinkieliset kunnat, jotka eivät halunneet alueelleen siirtoväkeä, ostivat maata suomenkielisiltä alueilta ja luovuttivat sen siirtoväen asuttamiseen.

Miten siirtoväki marssi ja sopeutui uuteen kotiseutuun?

Keväällä 1946 siirtoväki marssi eduskuntatalolle ja Presidentinlinnan edustalle. Karjalaisten edustajat kävivät neuvotteluja eduskuntaryhmien kanssa siirtoväkeä koskeneiden ongelmien ratkaisemisesta. Aihetta tutkineen filosofian tohtori Heli Kanasen mukaan suhtautuminen karjalaiseen siirtoväkeen muualla Suomessa oli karumpaa kuin jälkeenpäin on yleisesti haluttu muistaa.

Sotien aikana paikkakunnalle saattoi äkkiä ilmestyä suurin joukoin vierasta murretta tai kokonaan outoa kieltä, karjalaa, puhuvaa väkeä, jolla oli oudot tavat ja jotka sotkivat paikkakunnan totuttua järjestystä. Pika-asutus- ja maanhankintalakien nojalla siirtoväelle otettiin maata elämiseen, minkä jotkut maata luovuttamaan joutuneet kokivat jopa varastamiseksi. Torjuva suhtautuminen johtui uusien tulijoiden vieroksumisen ohella myös siitä, että sodan tuhoilta säästyneillä alueilla oli kaikesta pulaa, eikä omasta vähästä oltu halukkaita luovuttamaan muille. Täysin luterilaisilla alueilla suhtauduttiin erityisen kylmästi ortodokseihin.

Erityisen vaikeaa sopeutuminen näyttää olleen Vaasan läänissä, josta muutti vuoteen 1949 mennessä pois lähes 80 000 karjalaista. Vuosien kuluessa siirtoväen ja alkuperäisväestön suhteet kuitenkin paranivat, ja alkuvaiheen epäluuloinen ilmapiiri haluttiin unohtaa puolin ja toisin. Porkkalanniemestä ja Upinniemestä sekä lähialueilta vuonna 1944 siirtymään joutunut väestö sai mahdollisuuden palata kotiin vuonna 1956, kun Neuvostoliitto luopui ennenaikaisesti hallintavallastaan Porkkalan vuokra-alueeseen, mutta läheskään kaikki eivät käyttäneet tätä oikeutta.

Yleisen käsityksen mukaan siirtoväen asuttaminen onnistui Suomessa hyvin. Missään muualla maailmassa ei sodan vuoksi menetetyiltä alueilta siirtynyttä väestöä pystytty sijoittamaan uusille asuinsijoille yhtä nopeasti kuin Suomessa. Asutustoiminnan onnistuminen vahvisti uskoa tulevaisuuteen ja lujitti yhteiskuntarauhaa, koska sen tarkoituksena oli osittain kommunismin torjunta niin sanottuina vaaran vuosina. Maanhankintalain toimeenpano onnistui myös siksi, että sen nojalla tehdyistä kaupoista ja lunastuksista tehtiin vain vähän valituksia. Varjopuolet paljastuivat 1960-luvulla, jolloin osoittautui, että lukuisat pientilat eivät maatalous- ja metsätöiden koneellistuessa olleet enää elinkelpoisia. Tästä seurasi voimakas maaltamuutto ja siirtolaisuus Ruotsiin. Karjalan Liitto kertoi vuonna 2024, että vuodesta 2025 alkaen vietetään evakkojen liputuspäivää 20. huhtikuuta eli liiton perustamispäivänä.