Presidentinlinna – kauppiastalosta presidentin edustusasunnoksi

Missä Presidentinlinna on ja mihin sitä käytetään?

Presidentinlinna sijaitsee Helsingin Kruununhaassa Kauppatorin laidalla. Enimmäkseen pietarilaissävytteistä empiretyyliä edustava rakennus on presidentin edustusasunto, mutta presidentit eivät ole asuneet siellä vuoden 1993 jälkeen. Siitä lähtien heidän kotinaan on ollut Mäntyniemi. Linnan entiset asuintilat on muutettu työtiloiksi.

Rakennuksessa järjestetään valtiovierailujen juhlallisuuksia, tapaamisia ja neuvotteluja. Vuosittain suurin tapahtuma kävijämäärältään on Suomen itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto 6. joulukuuta. Presidentin uudenvuodenpuhe kuvataan presidentin virallisessa työhuoneessa.

Linnassa työskentelee suurin osa tasavallan presidentin kanslian henkilökunnasta. Kabinettiin kuuluvat kansliapäällikkö sekä presidentin lähimmät neuvonantajat ja avustajat. Adjutantit puolestaan vastaavat presidentin ja hänen puolisonsa ohjelman käytännön valmistelusta ja toteuttamisesta. Talossa on myös hallintohenkilöstön työtiloja ja keittiö.

Presidentinlinnaan pääsee tutustumaan toisinaan järjestettävinä avoimien ovien päivinä. Niiden yhteydessä vierailijat voivat kulkea rakennuksessa omatoimisesti tai varata ajan ryhmälle. Avoimia ovia on järjestetty esimerkiksi vuosina 2009, 2011, 2015 ja 2017.

Miten Presidentinlinnasta tuli keisarin palatsi?

Arkkitehti Pehr Granstedt suunnitteli rakennuksen vuonna 1814 varakkaan Heidenstrauch-suvun kauppiastaloksi ja asunnoksi. Kolmikerroksisen talon tilat jaettiin käyttötarkoituksen mukaan: alakerrassa käytiin kauppaa, toisessa kerroksessa asui omistajaperhe ja ylimmässä oli pieniä vuokrahuoneistoja. Kauppaneuvos J. H. Heidenstrauch oli 1800-luvun alkupuolella Helsingin rikkain asukas.

Heidenstrauchit ehtivät asua talossaan vain 17 vuotta. Suomen senaatti osti rakennuksen vuonna 1837 Venäjän keisareiden Suomen palatsiksi. Päätöstä edelsi pitkä suunnitteluvaihe. Palatsin paikaksi oli harkittu muun muassa Tähtitorninvuorta ja Katajanokan vuorta. Palatsihanke liittyi myös Helsingin uudelleenrakentamiseen, jonka parissa arkkitehti Carl Ludvig Engel työskenteli.

Engel olisi halunnut rakentaa uuden palatsin Esplanadin puiston päähän Kauppatorin länsipuolelle tai Katajanokalle. Keisari määräsi kuitenkin ostamaan kauppiaskartanon. Engelin suunnitelmien mukaiset huomattavat muutokset ja laajennukset tehtiin vuonna 1843.

Rakennuksen viralliseksi nimeksi tuli keisarillinen palatsi Helsingissä. Ensimmäiseen kerrokseen sijoitettiin keittiöt ja henkilökunnan asuintilat. Pääkerrokseen tulivat keisarinnan vastaanottotilat, osa makuuhuoneista sekä suuret salit. Keisarin ja hänen lähiseurueensa makuu- ja työhuoneet olivat kolmannessa kerroksessa. Sieltä pääsi myös pienelle näköalatornille ja salaisia kierreportaita keisarinnan makuuhuoneeseen.

Mihin Presidentinlinnaa käytettiin ennen presidentin asuntona?

Palatsin laajentamista suunniteltiin useita kertoja 1800-luvun loppupuolella. Suurempi valtiosali odotushalleineen rakennettiin kuitenkin vasta vuonna 1907 arkkitehti Johan Jacob Ahrenbergin suunnitelmien mukaan. Eduskuntauudistuksen jälkeen valtiollisiin juhlamenoihin tarvittiin aiempaa suuremmat tilat.

Ensimmäisen maailmansodan aikana palatsin käyttö muuttui perusteellisesti. Se toimi sotasairaalana, johon voitiin sijoittaa 200 rintamalla haavoittunutta sotilasta. Venäjän vallankumouksen aikana rakennuksessa oli venäläisen sotilas- ja työläisneuvoston päämaja.

Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 talossa toimi ensin saksalaisten ja myöhemmin suomalaisten esikunta. Sodan jälkeen rakennusta suunniteltiin Suomen kuninkaan asunnoksi. Tässä vaiheessa siitä alettiin puhua linnana, vaikka sen alkuperäinen käyttötarkoitus oli ollut kauppiastalo ja myöhempi keisarillinen palatsi.

Kuninkaanlinnaa ehdittiin myös osittain sisustaa. Valtiomuodon vakiinnuttua tasavallaksi jo tilatut tai hankitut huonekalut päätyivät myyntiin Stockmannille. Viron vapaussodan aikana 1918–1919 pihasiivessä työskenteli Viron Avustamisen Päätoimikunnan kanslia. Vuosina 1919–1921 rakennuksen kolmannessa kerroksessa oli puolestaan Suomen ulkoasiainministeriö. Samoihin tiloihin ehti siten lyhyessä ajassa sijoittua sairaanhoitoa, sotilasjohtoa ja valtionhallintoa.

Milloin Presidentinlinna kunnostettiin presidentin virka-asunnoksi?

Presidentinlinnaksi rakennus kunnostettiin vuonna 1921. Muutoksissa linnan toisessa kerroksessa ollut ortodoksinen kirkkosali purettiin ja sen paikalle rakennettiin kirjasto. Kirkon esineet siirrettiin Kansallismuseon kokoelmiin. Presidentin virka-asunto sijaitsi aluksi linnassa, joten talossa yhdistyivät asuminen, työ ja edustaminen.

Tamminiemi lahjoitettiin presidentin virka-asunnoksi vuonna 1940. Ryti ja C. G. E. Mannerheim asuivat siellä, mutta Paasikivi vietti koko presidenttikautensa Presidentinlinnassa. Urho Kekkonen muutti presidenttikautensa alussa vuonna 1956 Tamminiemeen. Hän asui siellä kuolemaansa, vuoteen 1986 saakka, ja rakennuksesta tehtiin myöhemmin museo.

Mauno Koivisto asui Presidentinlinnassa uuden virka-asunnon Mäntyniemen valmistumiseen asti vuonna 1993. Sen jälkeen kaikki tasavallan presidentit ovat asuneet Mäntyniemessä. Linnan yksityisasunto oli valtionpäämiehen kodiksi vaatimaton: siihen kuului kolme huonetta ja keittiö.

Linnassa oli aikanaan asuntoja myös keisarillisen residenssin ja myöhemmin presidentin kanslian henkilökunnalle. Nykyisin kaikki asuintilat ovat työtiloja. Asumisen päätyttyä 1990-luvulla rakennuksen eriluonteiset huoneet muuttuivat vähitellen toistensa kaltaisiksi työhuoneiksi. Myöhemmässä peruskorjauksessa huomiota kiinnitettiin sekä toimivuuteen että huoneiden historialliseen ilmeeseen.

Mitä huoneita Presidentinlinnassa on?

Presidentinlinnassa on noin sata erikokoista huonetta kolmessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa ovat työntekijöiden ja kanslian työtilat, keittiöt ja sauna. Toisen kerroksen huoneet palvelevat presidentin edustustehtäviä. Kolmannessa kerroksessa sijaitsevat linnan yksityistilat.

Suurin yksittäinen huone on Valtiosali. Siellä järjestetään itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyt, diplomaattipäivällisiä ja vierailevien valtionpäämiesten juhlaillallisia. Vuonna 1907 rakennetun salin esikuvana oli Pietarin Talvipalatsin Pyhän Yrjön sali. Ennen vuotta 1918 se palveli keisarin valtaistuinsalina. Ahrenberg suunnitteli sekä Valtiosalin että siihen liittyvän Atriumin.

Ruokasalissa tarjoillaan itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton ruoat ja juomat. Sen holvikaarien kattomaalaukset ovat Carl Alexander Engelin tekemiä. Peilisali rakennettiin alun perin tanssisaliksi, mutta sitä käytettiin myös valtiopäivien avajaisten valtiosalina ennen uuden salin valmistumista. Peilisalissa entinen hallitus jättää eronpyyntönsä ja uusi nimitetään.

Keltaisessa salissa presidentti vastaanottaa lähetystöjä ja virallisia vieraita. Siellä jätetään myös diplomaattikirjeet. Keisarien aikana huone oli keisarinnan suuri kabinetti. Sen lattiaan on käytetty kahdeksaa puulajia. Pietarista hankittu empirekalusto oli alun perin keisarin kabinetissa kerrosta ylempänä. Keltaisen salin alkuperäinen kalusto siirrettiin valtionhoitaja Mannerheimin aikana Smolnaan.

Millainen taidekokoelma Presidentinlinnassa on?

Presidentinlinnaan on sijoitettu lukuisia valtion omistamia taideteoksia, kuten Albert Edelfeltin öljymaalauksia ja Walter Runebergin veistoksia. Valtaosa teoksista on vuosilta 1850–1890. Tätä osaa kokoelmasta kutsutaan keisarilliseksi taidekokoelmaksi.

Tunnetuimpiin teoksiin kuuluu Severin Falkmanin historiamaalaus Kaarle Knuutinpoika Bonde lähdössä Viipurin linnasta Tukholmaan kuninkaanvaaliin 1448. Presidentin työhuoneessa oleva Edelfeltin Nyländska Jaktklubbenin soutusatama Helsingissä vuodelta 1899 näkyi puolestaan vuosien ajan uudenvuodenpuheiden taustalla.

Huonekaluissa vallitsevat empire ja siihen sekoittuneet kertaustyylit, kuten uusrokokoo. Linnassa on myös uusrenessanssityylisiä huonekaluja ja koriste-esineitä, jotka ovat peräisin Venäjän keisarin Lappeenrannan-residenssistä. Esineistö ei ole pysynyt kokonaan samassa rakennuksessa: osa on kulkeutunut Kultarantaan, Tamminiemeen ja Kesärantaan.

Atriumin aulan seinustoille on sijoitettu presidenttien rintakuvat. Varhaisin niistä, K. J. Ståhlbergin rintakuva, valmistui vuonna 1921. Presidenttien puolisoiden virallisia muotokuvia alettiin teettää 1930-luvun puolivälissä. Ne ripustettiin 2010-luvun peruskorjauksessa Atriumin ylätasanteelle samaan tilakokonaisuuteen rintakuvien kanssa. Linnassa on myös valtionhoitajien rintakuvia ja heidän puolisoidensa muotokuvamaalauksia.

Milloin Presidentinlinna peruskorjattiin?

Presidentinlinnan sisätiloista tehtiin 1970-luvun alussa vaaleat ja pelkistetyt. Korjauksia jatkettiin 2000-luvulle asti yksittäin ilman laajempaa kokonaisnäkemystä. Kokonaisvaltaisen peruskorjauksen suunnittelu käynnistyi vuonna 2006. Siihen sisältyivät rakennushistoriallinen selvitys ja antiikkikalusteiden inventointi. Suunnittelusta vastasi LPR-arkkitehdit Oy, ja työt toteutettiin vuosina 2013–2015.

Tavoitteena oli tehdä tiloista toimivat kaikille käyttäjille ja helpottaa liikkumista rakennuksen eri osien välillä. Ahtaita portaikkoja uusittiin tai korvattiin hisseillä. Esteettömyyttä parannettiin luiskilla ja nostimilla, ja kellarit uudistettiin perusteellisesti.

Perustusten puupaaluja vahvistettiin ja täydennettiin. Ilmanvaihto ja sähköistys uusittiin koko rakennuksessa. Arvovalaisimia kunnostettiin ja sijoitettiin uudelleen, ja niiden rinnalle tuotiin moderneja valaisimia. Salien kaikuisuutta vähennettiin vaimennusverhouksilla. Vanhojen rakennusten pohjissa on usein yllättäviä tarinoita, ja esimerkiksi Kokemäellä Isoluodon saarta on esitetty keskiaikaisen Aborchin linnan mahdolliseksi sijaintipaikaksi, josta kerrotaan lisää sivulla Isoluoto, Kokemäki – keskiaikaisen Aborchin linnan mahdollinen sijaintipaikka.

Vanhoja värejä etsittiin maalien ja tapettien alta sekä valokuvista. Goottilaisen salin seinävärien pohjaksi valittiin huoneen toinen maalausvaihe. Pääsisäänkäynnin portaikkoon ja aulaan palautettiin marmorointimaalaus, ovia kunnostettiin vanhempaan asuun ja alkuperäisiä kalusteita tuotiin takaisin Kansallismuseon kokoelmista Tamminiemestä. Sisätilojen väritys tukeutui empiresävyihin ja toi esiin huoneiden arvojärjestystä. Myös verhoja uusittiin, ja tapettipintoihin haettiin tekstuuria ilman kuvioita tai kimalletta.