Sotkamon historia: kivikaudesta Kainuun vauraaksi kunnaksi

Millaisia kivikauden leirejä Sotkamosta on löytynyt ja mistä nimi tulee?

Ihminen saapui Sotkamon alueelle kivikaudella Suomessa. Kiikarusniemeltä löydettiin vuonna 1982 runsaasti kivikauden kampakeramiikkaa.

Löytöihin kuului muun muassa Suomen vanhinta ja pohjoisinta lintukuvioista keramiikkaa. Löytö kertoo varhaisesta asutuksesta vesien äärellä.

Sotkamo-nimityksen katsotaan juontuvan sanasta sotka sekä -mo-nimistöjohtimesta. Sama johdin tunnetaan esimerkiksi nimistä Paltamo ja Kuusamo.

Nimi mahdollisesti kertoo vesilintujen merkityksestä alueen eränkävijöille. Sotkamon seutu kuului pitkään vienankarjalaisten vaikutuspiiriin.

Siitä kertovat useat paikannimet, kuten Katerma, Sumsa ja Jormasjärvi. Kampakeraaminen kulttuuri näkyy siten maisemaa nuoremmassa nimistössäkin, joka kertoo idän yhteyksistä.

Miten Sotkamon erämaasta tuli osa Ruotsin Kainuuta?

Keskiajan lopulla korpiseutu muodostui liminkalaisten eräalueeksi. Kainuu jäi vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan itäiseen vaikutuspiiriin.

Asutus laajeni 1500-luvulla yli vanhan rajan. Vasta Täyssinän rauhassa 1595 Kainuu liitettiin Ruotsiin.

Tuolloin kyse oli Suomen keskiajan jälkeisestä rajaseudusta, jossa eränautinta vaihtui vähitellen pysyväksi asutukseksi. 1600-luvun alussa alueella oli kolme kylää.

Ne olivat Sotkamon, Jormaskylän ja Nuasjärven kylät. Seudulle tuli uudisasukkaita ennen kaikkea Paltamosta ja Oulujärven tienoilta.

Tulijoita saapui myös Keski-Suomesta, Savosta ja Karjalasta. Sotkamossa ja Kuhmonniemessä oli vuonna 1688 yhteensä 200 taloa.

Milloin Sotkamo sai oman seurakunnan ja mitä Brahen aika toi?

Sotkamo kuului aluksi Paltamoon. Siitä tehtiin oma kirkkoherrakuntansa vuonna 1647.

Kuhmon seutu erotettiin 1856 Sotkamosta omaksi kirkkoherrakunnakseen nimellä Kuhmoniemi. Myöhemmin siitä tuli Kuhmon kaupunki.

Vuodesta 1650 Sotkamo kuului 30 vuotta Pietari Brahelle läänitettyyn Kajaanin vapaaherrakuntaan. Hallinnollinen asema sitoi pitäjän Kajaanin suuntaan.

1600-luvun lopun ja 1700-luvun sotien ja nälkävuosien jälkeen seurasi uudelleenrakennusvaihe. Poltetun kirkon tilalle valmistui Grels Nordlingin johdolla uusi vuonna 1737.

Maanviljely ja tervakauppa vaurastuttivat väestöä. Pitäjään alettiin rakentaa jälleen uutta kirkkoa 1854.

Johan Oldenburgin piirtämä ja T. J. Tolpon rakentama puukirkko valmistui 1870. Kirkko on Kainuun suurin.

Vanhan kirkon hirsistä tehtiin Naapurinvaaralle kansakoulu 1800-luvun lopulla. Rakennusten kierrätys kertoo säästäväisestä pitäjäelämästä.

Miten nälkävuodet, ryöstöt ja muutto Venäjälle koettelivat Sotkamoa?

Sotkamoa koettelivat monet kovat nälkävuodet. Niiden aikana myös kulkutaudit surmasivat suurin joukoin asukkaita.

Tiedetään, että vuoden 1696 Mikkelinpäivän ja seuraavan vuoden juhannuksen välisenä aikana Sotkamossa kuoli 184 ja syntyi vain 35 henkeä. Luvut kuvaavat kuoleman ja syntymän epäsuhtaa ankarana aikana.

1800-luvun alkupuolella väestö jätti Elias Lönnrotin mukaan suurin joukoin kotinsa nälän ja tautien uhkaamana. Osa muutti Venäjän puolelle.

Muutto tapahtui tilapäisesti tai pysyvästi. Myös sota-aikoina sotkamolaiset kokivat kovia.

Sarkasodassa 1712 ja isonvihan aikoihin 1716–1721 aluetta ryöstettiin julmasti. Ensin mainittuna vuonna yläkarjalaiset ja venäläiset ryöstivät muun muassa Simo Hurtan eli Affleckin hovin Korvaniemellä.

Tuolloin 60 taloa ja kirkko poltettiin. Tuhon jälkeen pitäjää oli rakennettava uudelleen.

Miten terva, rautatie ja kunnan synty muuttivat Sotkamoa?

Koski-Jaakko suunnitteli jo 1760-luvulla Kiantoperään Lappajoen suuhun, vanhan markkina- ja suolatien alkuun, Oulun kauppiaiden varastopaikkaa eli kauppalaa. Kuitenkin vasta vuosisadan lopulla alkoi alueen taloudellinen kehitys vilkastua.

Vaarojen kaskiviljelystä siirryttiin monipuoliseen maatalouteen. Tervanpoltto muodostui merkittäväksi elinkeinoksi.

Kun 1800-luvun puolivälissä valmistuneet Ämmänkosken ja Koivukosken sulut mahdollistivat tervan viennin Ouluun asti, elinkeino vahvistui. Vuonna 1900 Sotkamon tervanpoltto tuotti noin 4 000 tynnyriä tervaa.

Jo 1900-luvun alussa tervan merkitys väheni. Maantie Sotkamoon valmistui 1850.

Maanviljelyä ja metsän käyttöä helpotti 1850-luvulla toteutunut isojako. Tuolloin pitäjässä oli myös pientä rautateollisuutta.

Petäjäkosken rautatehdas toimi vuosina 1838–1880. 1860-luvun suuret nälkävuodet verottivat alueen asutusta, jopa neljännes pitäjän 5 000 asukkaasta menehtyi.

Nälkävuosien mentyä pitäjään perustettiin kunnallishallinto 1874. Tämä vilkastutti yhteiskuntaelämää.

Kauppaliikkeet yleistyivät ja säästöpankki perustettiin 1891. Ensimmäinen kansakoulu avasi ovensa 1882 ja Kainuun vanhin nuorisoseura perustettiin 1891.

Karjatalous kehittyi 1800-luvun lopulla nopeasti, osuusmeijeri perustettiin 1907. Suomen itsenäisyyden aikana Sotkamosta kehittyi Kainuun vaurain kunta, jossa oli asukkaita noin 11 000.

Väestön kasvu jatkui Sotkamossa aina 1960-luvulle, jolloin alkoi muuttoliike kaupunkeihin. 1980-luvulla väestö oli laskenut lähelle 1920-luvun määriä, 11 000:een.

Asutus oli laskenut hiljalleen siitä lähtien, ja vuonna 2011 kunnassa oli 10 750 asukasta. Sotkamossa on syntynyt ja asunut useita kirjailijoita.

Heitä ovat suomen- ja ruotsinkielisenä kirjailijana tunnettu Juhana Frosterus, valtiomies ja kansantalouden tutkija Anders Chydenius, kansankirjailija Heikki Meriläinen sekä Kainuun kuvaajista tunnetuin, Veikko Huovinen.