Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla

Miksi Svartholman merilinnoitus rakennettiin?

Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi Hattujen sodan jälkeen solmitussa Turun rauhassa Kymijokeen. Ruotsi menetti samalla entiset rajalinnoituksensa Haminan, Lappeenrannan ja Savonlinnassa sijainneen vanhan Olavinlinnan.

Uuden rajan tuntumaan perustettiin vuonna 1745 rajakaupunki Loviisa. Kaupunkiin suunniteltiin Loviisan linnoitusta vartioimaan rannikkoa pitkin kulkevaa Kuninkaantietä. Laaja kuudesta bastionista ja etuvarustuksista muodostuva linnoitus jäi kuitenkin kesken.

Maalinnoituksen pariksi suunniteltiin Loviisan lahden suulle Svartholman merilinnoitusta. Sen tehtävänä oli estää venäläisten pääsy rannikkoa pitkin Ruotsin hallitsemaan Suomeen sekä tarjota tukeutumispaikka ja huoltotukikohta Ruotsin laivastolle. Samalla se toimisi Helsingin edustalle rakennettavan Suomenlinnan sisarlinnoituksena ja etuvartioasemana.

Vanhin tunnettu Svartholman linnoitussuunnitelma on päämajoitusmestariluutnantti A. J. Nordenbergin vuonna 1744 laatima hahmotelma. Rakennustöihin ryhdyttiin kuitenkin Augustin Ehrensvärdin suunnitelmien pohjalta. Ehrensvärd vastasi myös Viaporin rakentamisesta. Eversti Ehrensvärd suunnitteli Svartholman säännölliseksi bastionilinnoitukseksi neljäsataa metriä pitkälle saarelle.

Miten Svartholman merilinnoituksen rakennustyöt aloitettiin?

Rakennustyöt alkoivat tammikuussa 1748. Saaren lähivedet luodattiin turvallisen satamapaikan löytämiseksi ja linnoituksen pohjakaava mitattiin maastoon. Kevättalven aikana saarelle nousi pajoja, varastorakennuksia ja kasarmi. Kesällä roudan sulettua ryhdyttiin varsinaisiin linnoituksen rakennustöihin.

Rakennustöiden johdossa oli Augustin Ehrensvärd, jolla oli johdettavanaan myös Suomenlinnan rakennustyömaa. Käytännössä johto jäi aina jollekin luutnantin tai kapteenin arvoiselle upseerille. Työvoimana käytettiin jalkaväen ruotusotilaita ja laivamiehiä sekä rangaistusvankeja. Joukkoon oli palkattu myös ammattimiehiä: muurareita, kirvesmiehiä ja puuseppiä.

Ensimmäisenä rakennuskesänä Loviisan ja Svartholman työmaiden työläisten määrä nousi 1 500 sotilaaseen ja käsityöläiseen. Suurimmillaan työntekijämäärä oli vuonna 1752, jolloin rakennustyömailla työskenteli 4 500 sotilasta, käsityöläistä ja vankia. Työpäivät olivat 12-tuntisia ja töitä tehtiin kuutena päivänä viikossa kuuden äyrin päiväpalkalla.

Töitä pystyttiin tekemään pääasiassa kesäisin, huhtikuusta syyskuuhun. Valtaosa kotimaisista joukko-osastoista kotiutettiin yleensä talven ajaksi. Talvisin saareen ajettiin rakennustarpeita ja työskenneltiin pajoissa ja verstaissa. Kiviaines saatiin itse linnoitussaaresta louhintatöiden yhteydessä. Hiekkaa rahdattiin lähisaarilta, ja alueen sahat sekä tiili- ja rautaruukit toimittivat tuotteitaan työmaalle.

Millainen Svartholman merilinnoituksen rakenne oli?

Svartholma suunniteltiin tuolloin vallalla olleen bastionijärjestelmän mukaisesti, jolloin linnoituksen eri osat saattoivat tukea toisiaan tykkitulella. Neljästä bastionista ja linnoitussaarta kiertävästä etuvarustuksesta koostuva merilinnoitus valmistui jokseenkin suunnitellussa muodossa.

1750-luvulla ehdittiin saada kutakuinkin valmiiksi harmaakivinen keskuslinna, jonka muurit nousivat seitsemästä yhdeksään metriin. Samalla valmistui linnoituksen pääporttia suojaava pohjoinen rantavarustus eli tenalji. Bastionit nimettiin niiden rakennustöitä johtaneiden upseereiden mukaan. Nimiltään ne olivat von Röök, von Schantz, Qveckfeldt ja Nordenskiöld.

Pommerin sota katkaisi työt vuonna 1757. Töiden jatkuttua vuonna 1762 valmistuivat komendantintalo, rantavarustukselle sijoitettu vartiotupa sekä itäinen ja pohjoinen kasarmi. Kurtiineihin holvatut kasarmirakennukset olivat kaksikerroksisia, ja niiden kattoina toimivat kurtiinivallien ampumatasanteet. Katot osoittautuivat ongelmallisiksi, sillä avoimia ampumatasanteita ei saatu täysin vesitiiviiksi.

Vuotavat ja vetoiset kasarmit varustettiin 1770- ja 1780-lukujen vaihteessa ullakkokerroksilla ja vedenpitävillä katoilla. Samaan aikaan rakennettiin myös läntinen kasarmi. Pohjoinen kasarmi toimi erityisesti laivaston varastotiloina, ja läntiseen kasarmiin oli sijoitettu suuri leipomo alusten ruokatäydennyksiä varten. Piha-alue viimeisteltiin kivetyillä kulkuteillä.

1780-luvun alkuun mennessä linnoitus oli saatettu siihen asuun, mihin se ruotsalaisten kauden jälkeen jäi. Valmis se ei ollut. Itäisen ja läntisen portin suojaksi suunnitellut ravelliinit jäivät uupumaan, ja saarta kiertävät rantavarustukset olivat monin paikoin keskeneräiset. Keskeneräisyys heikensi linnoituksen taistelukykyä sekä Kustaa III:n sodan että Suomen sodan aikana.

Kävikö Svartholman merilinnoitus koskaan taistelua?

Svartholmassa ehti toimia ruotsalainen ja venäläinen varuskunta yhteensä vuosisadan ajan. Linnoitus ei käynyt kertaakaan historiansa aikana todellista taistelua. Sotilaallisesti sitä pidettiin jo pian valmistumisensa jälkeen liian heikkona kestämään täysimittaisen hyökkäyksen.

Kunniakkaimmat hetkensä linnoitus koki Kustaa III:n sodassa vuosina 1788–1790. Venäjän laivastoa vastaan taisteleva Ruotsin laivasto saattoi tukeutua Svartholmaan. Siellä täydennettiin taisteluun lähtevien laivojen varastoja, ja sen turviin saattoi vetäytyä taistelun jälkeen. Linnoituksella oli suuri merkitys esimerkiksi Ruotsinsalmen meritaisteluihin valmistauduttaessa.

Suomen sodassa Svartholma joutui ensimmäisen kerran vihollisen tulituksen kohteeksi. Helmikuussa 1808 hyökkäykseen lähtenyt Venäjän keisarikunnan armeija saavutti pian Loviisan ja ryhtyi piirittämään linnoitusta. Venäläisiä johtanut Friedrich Wilhelm von Buxhoevden päätyi katkaisemaan linnoituksen huoltoyhteydet, sillä suora hyökkäys jään yli olisi aiheuttanut liian suuria tappioita.

Buxhoevden lähetti 22. helmikuuta jäälle neuvottelijat. Linnoituksen apulaiskomentaja kapteeni C. G. von Schoultz torjui antautumisvaatimuksen. Svartholma antautui kuitenkin lähes taistelitta Venäjän joukoille vuonna 1808. Sotilaallisen merkityksensä menettänyttä linnoitusta käytettiin myöhemmin myös vankilana. Englantilainen laivasto-osasto räjäytti linnoituksen käyttökelvottomaksi Krimin sodan aikana vuonna 1855. Museovirasto on restauroinut linnoitusta 1960-luvulta, ja siitä on tullut suosittu matkailukohde. Samaan aikajaksoon Suomen itärajan varrella kuuluu myös Haminan linnoitus, jonka ympyrämuurien rakentaminen aloitettiin 1720-luvun alussa.