Tapionpöytä: latvaton kuusi ja uhripaikka

Miksi tapionpöytää kutsutaan pöydäksi?

Tapionpöytä tarkoittaa metsäkuusta, joka kasvaa vaakasuuntaan mutta ei juuri lainkaan ylöspäin. Oksista muodostuu litteähkö, laajeneva levy. Pöydäksi sitä on nimitetty ehkä muotonsa vuoksi. Toinen nimitys on pöytäkuusi.

Tällainen kasvutapa syntyy mutaation tuloksena tai silloin, kun metsäkuusi menettää melko varhaisessa iässä latvansa eikä mikään oksista jostain syystä voi muodostua uudeksi latvaksi. Kun kuusi omaksuu litteän kasvutavan, se ei enää myöhemminkään voi kasvattaa latvaa eikä kasvaa ylöspäin. Tapionpöydät kantavat vain harvoin käpyjä.

Kasvin tieteellinen nimi on Picea abies f. tabulaeformis, ja siihen on luettu myös nimitykset ‘Tabulaeformis’ ja ‘Tabuliformis’. Muoto tekee puusta helposti hahmotettavan: latvan sijalla on oksien muodostama vaakasuuntainen levy.

Miksi tapionpöytä oli Tapion uhripaikka?

Kansanuskon mukaan tapionpöytä on ollut joillekin muinaisille suomalaisille uhripaikka, jolla uhrattiin nimensä mukaan metsän kuninkaalle Tapiolle. Samuli Paulaharjun mukaan tapionpöytää on pidetty perinteisenä metsänhaltijan palvontapaikkana, jolle asetettiin metsälle annettavia lahjoja.

Perimätieto kertoo myös tarkemmista tilanteista. Uno Harva on kirjoittanut, että linnustettaessa tapionpöydälle voitiin viedä ensimmäiseksi saatu lintu, joka keitettiin höyhenineen. Martti Haavion mukaan puille voitiin viedä myös varsoneen tamman jälkeiset, jotta varsa osaisi aina palata kotiinsa.

Haavion mukaan tapionpöytä saattoi olla myös hyvin matala ja leveä kataja. Kysymys ei siis aina ollut pelkästään kuusesta, vaan nimitys saattoi liittyä puun matalaan ja leveään hahmoon. Tarinan mukaan juuri tällainen muoto sopi lahjojen asettamiseen.

Onko tapionpöydästä mainintoja historiallisissa lähteissä?

Uhripuista on yleisellä tasolla yksittäisiä mainintoja keskiajalta sekä 1600–1700-lukujen oikeuslähteistä. Uhripuut ovat osa myös muiden suomalais-ugrilaisten kansojen perinnettä, joten puilla on voinut olla merkitystä erilaisissa rituaaleissa.

Kansanperinteen kuvaukset tapionpöydistä ovat kuitenkin melko tuoreita. Ne kertovat uskomuksista, joita puihin on liittynyt viimeisimpien vuosisatojen aikana. Vanhemmat maininnat uhripuista ja myöhemmät kuvaukset tapionpöydistä eivät siksi ole sama asia, vaikka ne koskettavat samaa tapaa antaa puulle osa metsästä, saaliista tai kotieläimen elämästä.

Sama aihepiiri tulee vastaan myös Kinahmin ja Jumin yhteydessä, kun seurataan kansanuskon puihin, paikkoihin ja rituaaleihin liittyviä käsityksiä. Juminkeko kuuluu niin ikään tähän perinteen ympärille kertyneeseen nimistöön.

Mitä tapionpöydälle vietiin?

• Kansanperinteen mukaan tapionpöydälle asetettiin metsälle annettavia lahjoja.
• Uno Harvan mukaan linnustettaessa sille voitiin viedä ensimmäiseksi saatu lintu, joka keitettiin höyhenineen.
• Martti Haavion mukaan puille voitiin viedä varsoneen tamman jälkeiset, jotta varsa osaisi aina palata kotiinsa.
• Tapionpöytä saattoi Haavion mukaan olla kuusen lisäksi hyvin matala ja leveä kataja.

Nämä kuvaukset ovat perimätietoa ja tutkijoiden kirjaamia kansanuskon kuvauksia. Ne eivät kerro yhdestä yhtenäisestä tavasta, vaan useista puuhun liitetyistä lahjoista ja toiveista. Metsään, lintuun ja kotiin palaamiseen liittyvät ajatukset ovat saaneet paikkansa matalan puun levyllä.