Kalman väki – kuoleman henget suomalaisessa kansanuskomuksessa

Mitä kalman väki tarkoitti?

Kalman väki, josta on käytetty myös nimiä kirkonväki ja kalma, merkitsi suomalaisessa kansanuskomuksessa useita eri asioita, jotka usein sulautuivat toisiinsa. Yleisimmin sillä tarkoitettiin kalmistossa tai Tuonelassa asuvien tai sieltä tulleiden vainajien haamujen joukkoa – tai joskus jopa liikkuvia ruumiita.

Toinen merkitys oli kuolemaan liittyvien sairauksia aiheuttava ja parantava taikavoima, jota kutsuttiin myös kalman voimaksi. Kolmanneksi kalman väkeen voitiin lukea kuolemaan liittyvien henkiolentojen tai haltijoiden joukko, jotka eivät kuitenkaan olleet vainajia.

On tärkeää huomata, että kalman väkeen liittyvät myytit eivät yleensä liittyneet vainajien palvontaan. Kalman väkeen kuuluneet haamut olivat usein kammottavaa, tuntematonta ja vierasta joukkoa. Vainajien palvonnassa vainajat sen sijaan tunnettiin, niitä arvostettiin ja pidettiin sukulaisina sekä esivanhempina.

Miten kirkonväki eroi vainajista kansanuskossa?

Kirkonväki ei välttämättä tarkoittanut vainajien haamuja. Kansanuskon mukaan kirkonväki saattoi olla kuoleman tai ruumiiden houkuttelemia haltian tapaisia tai demonisia olentoja, jotka saattoivat sairastuttaa eläviä tai tehdä pahaa kuolleelle.

Luterilaisuus erityisesti torjui käsityksen, että vainajien henget voisivat enää kummitella tässä maailmassa. Tämän vuoksi Länsi-Suomen kansanuskossakin paikoitellen vahvistui rajanveto, jonka mukaan kummittelevat tai kuoleman ympärillä parveilevat henget olivat jotain muuta kuin vainajia. Ne saattoivat olla haltijoita, tai jos ne esiintyivät vainajina, kyse oli paholaisen eksytystä.

Miksi vainajat pitivät jouluyön jumalanpalveluksia?

Osa kirkonväkeä koskevista tarinoista kertoo vainajien yöllisistä jumalanpalveluksista, jotka yleisimmin tapahtuivat jouluyönä. Kansanuskon mukaan vainajat nousivat silloin haudoistaan ja pitivät jumalanpalveluksen kuolleen papin johdolla.

Kalman väki saattoi lähteä kalmistosta tai manalasta joukkona kammottavia, joskus epämuotoisia haamuja. Väkeä saattoi uskomuksen mukaan tarttua ihmisen mukaan kalmistolla käydessä. Silloin se joko sairastutti ihmisen tai alkoi seurata tätä näkymättömänä kulkueena, josta tämä ei itse tiennyt mitään.

Vain tietäjä tai noita saattoi joskus nähdä tällaisen kulkueen ja karkottaa sen loitsulla. Erään kansanparantajan loitsu kuului: “Sivu syyttömistä!” Tunnettiin myös huomattavasti pidempiä loitsuja. Joissain perinteissä kalmiston läpi kuljettaessa piti tehdä erityisiä rituaaleja, jottei kalman väkeä tarttuisi mukaan.

Milloin kalman väki tuli hakemaan kuolevaa?

Kalman väki saattoi kansanuskon mukaan tulla hakemaan ihmistä, kun tämä oli kuolettavasti sairas. Ihmiset eivät yleensä nähneet kalman väkeä, mutta esimerkiksi kuolemansairas itse tai tietäjä saattoi nähdä sen. Myös eläimet, kuten hevoset, saattoivat vaistota kalman väen lähestyvän.

Kalman voima oli erityistä kuolemaan liittyvää taikavoimaa, jota kalmiston henkiolennot ehkä aiheuttivat. Voimaa oli kalmistoissa, luurangoissa tai esimerkiksi ruumislaudoissa, joiden päällä vainajan ruumis oli maannut. Kalman voima saattoi aiheuttaa sairauden, jota kutsuttiin kalmannenäksi tai kalmaksi.

Kalmaan sairastunut saattoi jopa menettää järkensä ja nähdä outoja olentoja. Joidenkin tarinoiden kalma-sairaudessa on piirteitä modernin lääketieteen tuntemasta skitsofreniasta. Parantaja saattoi kuitenkin parantaa kalman aineilla tai esineillä, joissa oli kalman voimaa – esimerkiksi hautausmaan mudalla tai esineillä, joihin vainaja oli ollut kosketuksissa.

Kaikkea kalman väkeä ei myöskään tarvinnut pelätä. Joskus väki vain kulki ohitse elävistä. Hengeltään vahvimmat saattoivat jopa ottaa kalman väkeä käskyläisikseen, vaikka oli vaarana, että palvelijoiksi pantu väki kääntyisi isäntäänsä tai emäntäänsä vastaan. Kalevalassakin hädässä oleva henkilöhahmo kutsuu kuolleita avukseen: “Nostan maasta mannun eukot, pellosta peri-isännät, kaikki maasta miekkamiehet, hiekasta hevoisurohot väekseni, voimakseni, tuekseni, turvakseni…”