Kauniaisten historia: huvilayhdyskunnasta kaupungiksi

Miltä Kauniainen näytti jääkauden jälkeen?

Jään vetäydyttyä jääkauden jälkeen 10 000 vuotta sitten nykyisestä Kauniaisista oli nähtävissä Yoldiameressä vain pari pientä luotoa: muun muassa nykyiset Gränkull, Kasavuori ja Kiikarivuori. Gränkull oli 67 metriä, Kasavuori 64 metriä. Nykyään Kauniainen sijaitsee kaukana rannikolta.

4 000 vuotta sitten Kauniaisten alueesta oli maankohoamisen vuoksi tullut osa sisäsaaristoa. Tältä ajalta on löydetty muinaisjäännöksiä, mutta ensimmäiset asukkaat tulivat Kauniaisiin todennäköisesti vasta 1800-luvulla. Varhainen maisema oli siis pitkään enemmän veden, luotojen ja maankohoamisen kuin pysyvän asutuksen maisemaa.

1900-luvun alussa Kauniaisten alue kuului espoolaisille tiloille, ja rakennuskanta koostui yksittäisistä torpista. Paikka tunnettiin silloin ruotsin kielen espoolaismurteella Gränkullana. Espoo oli tuolloin se maalaiskunta, jonka alueelle uusi yhdyskunta myöhemmin ilmestyi; Espoon historia auttaa hahmottamaan sitä yhteyttä, josta Kauniainen myöhemmin irtautui.

Miten Kauniaisten rautatieasema ja huvilayhdyskunta syntyivät?

Kauniaisten pohjoisosien läpi kulki Helsinki–Turku-maantie, joka tunnetaan nykyään Vanhana Turuntienä. Tärkeä ajankohta Kauniaisten historiassa osuu vuoteen 1904, kun Kauniaisten rautatieasema avattiin uudella Rantaradalla. Rautatie toi paikalle uudenlaisen saavutettavuuden, ja se oli läsnä myös yhdyskunnan varhaisessa kehittämisessä.

Nykypäivän Kauniainen sai alkunsa vuonna 1906, kun yhtiö AB Grankulla perustettiin. Yhtiö osti maata paikallisilta maanomistajilta ja myi sitä eteenpäin tontteina. Alueelle muodostui huvilayhdyskunta, samoin kuin muuallakin Helsingin ympäristössä: Kulosaaressa, Haagassa, Leppävaarassa ja Puistolassa. Helsingin historia liittyy tähän vaiheeseen, sillä huvilayhdyskuntia syntyi Helsingin ympäristöön. Janne Thurman oli yhtiön perustajia ja yhdyskunnan puuhamies, joka toimi aktiivisesti Kauniaisissa monen vuosikymmenen ajan.

AB Grankullan osakkeenomistajat olivat tyytyväisiä sijoitukseensa: se maksoi itsensä takaisin vuodessa. Huvila-aikakausi oli alkanut jo pari vuotta aikaisemmin, kun rakennusmestarit Elia Heikel ja Emil Lindstedt ostivat 30 hehtaarin suuruisen alueen Gallträskin pohjoispuolella Glimsin tilalta ja rakensivat sinne omat huvilansa. Ensimmäisenä nousi vuonna 1903 Gallträskin rantaan kesähuvilakäyttöön suunniteltu jugendhenkinen Villa Heikel ja pian sen jälkeen Villa Lindstedt.

Tuolloin villojen tonttien koko oli usein hehtaarin tai sitäkin isompi. Puutarhakaupungin ideana oli, että taloa ympäröi puutarha, jonka ympärillä oli vapaa luonnon vyöhyke. Alle 3 000 neliön tontteja ei myyty lainkaan. Thurmanin, Heikelin ja Lindstedtin mukaan on nimetty teitä Kauniaisissa.

Miten Kauniainen sai itsehallinnon ja kaksikielisen nimen?

Espoon maalaiskunta ei ollut järin kiinnostunut omalle alueelleen ilmestyneestä uudesta yhdyskunnasta, joten yhtiö oli yksin vastuussa Kauniaisten kehittämisestä. Se muun muassa rakennutti teitä, lobbasi aseman, joka valmistui 1908, ja poliisiviran puolesta sekä perusti koulun ja sähkölaitoksen. Vuonna 1915 Kauniainen sai taajaväkisen yhdyskunnan oikeudet ja samalla rajoittuneet itsemääräämisoikeudet, ja siten yhtiön vastuu väheni.

Ensimmäinen tiedossa oleva tarkka asukasluku Kauniaisista on vuodelta 1917, jolloin siellä asui 1 647 asukasta. Vuonna 1920 Kauniaisista tuli kauppala, kun se itsenäistyi kokonaan Espoosta. Kauniaisten yhdyskuntarakenne erosi huomattavasti Espoon maanviljelykylistä rakennusjärjestyksineen, tieverkkoineen, huviloineen ja sähkölaitoksineen. Rakennusjärjestys kielsi teollisuusrakennukset, koska Kauniaisissa haluttiin säilyttää idyllinen maalaismainen ympäristö.

Suurin osa huviloista rakennettiin uusklassismin tai myöhäisen 1920-luvun funktionalismin tyylien mukaan. Kauppala alkoi valmistella uutta asemakaavaa 1920-luvun lopulla. Ehdotus herätti kiistaa: etenkin teiden leveys askarrutti asukkaita. Kun vielä arkkitehti kuoli kesken valmisteluprosessin, saatiin kompromissiehdotus hyväksyttyä vasta vuonna 1937. Vuodesta 1917 vuoteen 1939 Kauniaisten asukasmäärä kasvoi vain 10 %, mutta heti kauppalan rajojen ulkopuolella olevissa kylissä kasvu oli samaan aikaan 30 %, jolloin muun muassa Viherlaakson taajama syntyi.

Kauniainen on ollut virallisesti kaksikielinen vuodesta 1936. Kunnan suomenkielinen nimi, Kauniainen, otettiin virallisesti käyttöön ruotsinkielisen nimen, Grankulla, rinnalle vuonna 1949. Jo 1930-luvulla nimi Kauniainen oli postin ja rautateiden käytössä. Kauniaisten alkuperäinen ruotsinkielinen nimi Grankulla on yhdistetty sanoista gran ja kulle, ja se on ollut tässä muodossa käytössä 1900-luvun alusta. Ennen sitä paikka tunnettiin murteellisessa muodossa Gränkull, joka esiintyy moderneilla kartoilla Kauniaisten vesitornin mäen nimenä. Suomenkielinen nimi on peräisin Kauniais-nimisestä tilasta, joka puolestaan sai nimensä Tampereen lähellä sijaitsevan tilan mukaan.

Toisen maailmansodan myötä huvila-aikakausi loppui ja vaihtui 1940- ja 1950-lukujen jälleenrakentamiseen ja taloudellisesti huonompiin aikoihin. Uudenmaan muiden paikkakuntien rinnalla Kauniaisten kehitys oli omalaatuinen: kyse oli pienestä, kaksikielisestä ja huvilasuunnittelusta alkaneesta kauppalasta. Saman maakunnan paikallishistoriaa voi lukea myös Keravan historiasta ja Järvenpään historiasta, kun haluaa asettaa radanvarren kasvun laajempaan Uudenmaan kehykseen.

Miten Kauniainen muuttui kaupungiksi?

Kauniaisten olemassaolo oli uhattuna kunnallisten velvollisuuksien ja pienen asukasmäärän takia. 1950-luvulla kuntaan yritettiin liittää eräitä lähellä olevia espoolaisia alueita, mutta hakemus hylättiin vuonna 1953. Sen sijaan Kasavuoren alue, jonka kauppala oli ostanut, liitettiin Kauniaisiin vuonna 1957.

Kauppala antoi uuden asemakaavan valmistelun Otto-Iivari Meurmanille. Hän ehdotti, että alueen huvilaluonne säilytettäisiin, mutta asukaslukua kasvatettaisiin silloisesta 2 500:sta 10 000:een. Epäkäytännölliset huvilat tulisi korvata uusilla, ja kerrostaloja rakentaa. Rautatien eteläpuolelle suunniteltiin uusi ostoskeskus, jonka esikuvana oli Tukholman Vällingby.

Suunnitelmat hyväksyttiin vuonna 1959 Kasavuoren osalta ja vuonna 1961 sekä 1963 muun kauppalan osalta. Ostoskeskus avattiin 1966. Myöhemmin tätä asemakaavaa on kritisoitu, koska huomattava osa huviloista purettiin ja huvilamiljöön yhtenäisyys tuhoutui. Kasavuoreen suunniteltiin myös Oslon Holmenkollenin tapaista hiihtokeskusta, mutta suunnitelmat eivät koskaan toteutuneet; nykyään alue on luonnonsuojelualue.

Kauniaisten asukasluku kasvoi nopeasti – vuonna 1967 jopa neljänneksen. Vuonna 1972 Kauniaisista tuli kaupunki, ja seuraavana vuonna suomi tuli enemmistökieleksi. Kaupungissa asui tuolloin 6 400 asukasta. Kauniainen on asukasluvultaan selvästi pienin pääkaupunkiseudun neljästä kaupungista ja pinta-alaltaan Suomen pienin kunta. Se sijaitsee kokonaan Espoon kaupungin sisällä ja on osa Helsingin kaupunkialuetta.