Lapin sota 1944–1945: aseveljistä vastapuoliksi

Miksi Lapin sota alkoi?

Lapin sodan lähtökohtana olivat jatkosodan aselepoehdot. Suomen sekä Neuvostoliiton ja Britannian välisiin ehtoihin kuului 4. syyskuuta 1944 vaatimus, että natsi-Saksan joukot oli karkotettava Suomesta 15. syyskuuta mennessä. Pohjois-Suomessa oli kuitenkin noin 213 000 saksalaissotilasta sekä suuret määrät ajoneuvoja, eläimiä ja sotatarvikkeita. Näiden siirtäminen pois ei ollut nopea tehtävä.

Suomen päämajan tiedusteluosasto oli arvioinut vetäytymisen mahdollisuuksia jo elokuussa. Arvion mukaan joukkojen evakuointi meriteitse veisi kaksi kuukautta ja materiaalin laivaaminen vielä puoli vuotta lisää. Laskelma koski kesäoloja. Talvella aikaa arvioitiin kuluvan huomattavasti enemmän.

Saksan tavoitteena oli turvata Petsamon Kolosjoen kaivoksen nikkelituotanto sekä Pohjois-Norjassa olevien joukkojen paluureitti. Suomen irrottautuminen sodasta käynnisti saksalaisten ennalta valmisteleman vetäytymissuunnitelman, operaatio Birken, 4. syyskuuta.

Kumpikaan osapuoli ei antanut varsinaista sodanjulistusta. Sotaan siirryttiin tilanteessa, jossa suomalaiset ja saksalaiset yrittivät aluksi sopia vetäytymisen käytännöistä. Aselevon asettama määräaika ja saksalaisjoukkojen siirtämiseen tarvittava aika olivat kaukana toisistaan. Myöhemmin valvontakomissio vaati Suomelta todellisia taistelutoimia pelkän sovitun vetäytymisen sijaan.

Millaiset joukot Suomella ja Saksalla oli Lapin sodassa?

Saksan 20. vuoristoarmeijan vastuualue ulottui Oulujoen korkeudelta Jäämerelle. Rintamalinjan pituus oli 700 kilometriä. Joukkoja komensi kenraalieversti Lothar Rendulić, joka oli seurannut kesäkuussa 1944 kuollutta Eduard Dietliä. Huomattava osa sotilaista kuului erilaisiin SS-muodostelmiin.

Saksalaisten mukana oli noin 32 000 hevosta tai muulia sekä 17 500–26 000 moottoriajoneuvoa. Ammuksia, ruokaa, polttoainetta ja muita tarvikkeita oli varastoitu puolen vuoden tarpeisiin, yhteensä noin 180 000 tonnia. Päävarastot olivat Oulussa ja Rovaniemellä, mutta varastoja oli myös kaukana Norjan rajasta, esimerkiksi Uhtualla.

Suomen pohjoisia joukkoja, III armeijakuntaa, johti kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo, joka oli kunnostautunut talvisodassa. Syyskuun lopulla hänen johtoonsa keskitettiin neljä divisioonaa ja kaksi prikaatia. Vahvuus oli silti yhteensä vain noin 30 000 miestä.

Moskovan välirauha velvoitti Suomen saattamaan armeijansa rauhanajan kannalle. Vanhempia ikäluokkia kotiutettiin sodan jatkuessa, ja loppuvaiheessa joukot koostuivat varusmiehistä. Tästä syystä sotaa on myöhemmin kutsuttu ”lasten ristiretkeksi”. Tuhotut tiet ja sillat vaikeuttivat suomalaisten etenemistä ja tekivät tykistön kuljettamisen mahdottomaksi.

Miten Lapin siviiliväestö evakuoitiin sodan aikana?

Koko Lapin lääniä ja Oulun läänin itäisiä kuntia koskeva siviiliväestön evakuointikäsky annettiin 6. syyskuuta. Pohjoisemmista kunnista oli jo ennen sotaa siirretty partisaanivaaran vuoksi turvaan 12 000 ihmistä. Kaikkiaan Lapin läänistä evakuoitiin 168 000 henkeä eli 75 prosenttia väestöstä.

Suurin osa evakuoiduista sijoitettiin Pohjanmaalle ja muualle Suomeen. Maassa oli ennestään myös 400 000 Karjalan evakkoa. Ruotsilta pyydettiin 7. lokakuuta mahdollisuutta ottaa vastaan 100 000 Lapin pakolaista. Lopulta Ruotsiin siirtyi 56 500 ihmistä, joita varten perustettiin nopeasti pakolaisleirejä.

Myös kotieläimet oli saatava pois sodan tieltä. Nautoja kuljetettiin Ruotsiin 22 000 ja eteläiseen Suomeen 8 000. Muutamista Sallan kylistä karja jouduttiin viemään turvaan kiertämällä Neuvostoliiton alueen kautta. Kokoamispaikat täyttyivät, ja kuljetusvälineistä oli pulaa.

Saksalaisten kolonnat täyttivät pohjoiseen johtavat tiet, ja sotilaskuljetukset olivat etusijalla. Saksalaiset eivät kuitenkaan häirinneet siviilien evakuointia. Taka-Lapissa heidän kalustollaan oli suuri merkitys: pohjoisesta Rovaniemelle saapuvat autot ottivat siviilejä mukaansa. Vastineeksi suomalaiset evakuointiautot kuljettivat paluumatkallaan saksalaista tavaraa. Taka-Lapin is-piirin evakuoinneista jopa noin 90 prosenttia tehtiin saksalaisten kalustolla.

Yritettiinkö saksalaisten vetäytymistä sopia rauhanomaisesti?

Suomen ja Saksan sotilasjohdon neuvottelut rauhanomaisesta vetäytymisestä alkoivat Rovaniemellä 11. syyskuuta 1944. Suomen neuvottelijana oli Mannerheimin nimittämä everstiluutnantti Usko Sakari Haahti. Saksalaisia edusti 20. vuoristoarmeijan esikuntapäällikkö, kenraaliluutnantti Hermann Hölter.

Kaksipäiväisten neuvottelujen jälkeen sovittiin, että suomalaiset antaisivat saksalaisten käyttöön 26 veturia ja 700 junavaunua. Oulujoen sillat ja joen eteläpuoli jäisivät suomalaisille. Taisteluosasto Westin oli siirryttävä joen pohjoispuolelle viimeistään 15. syyskuuta. Myös evakuoinnille tärkeä Toppilan satama oli luovutettava suomalaisille.

Saksalaiset lupasivat jättää Oulu–Kajaani-radan ehjäksi, mutta räjäyttivät myöhemmin Kiehimän sillan. Oulun paikallinen komendantti majuri Krenzer puolestaan lupasi, ettei kaupunkia tuhottaisi. Suomalaisjoukot saapuivat Ouluun 14. syyskuuta, ja saksalaisten vetäytyminen kaupungista tapahtui hyvässä järjestyksessä.

Tuiran rautatieasemalla ja Toppilan satamassa lastattiin yötä päivää. Sataman päivittäinen lastimäärä nousi nelinkertaiseksi sen tavanomaiseen lastauskykyyn verrattuna. Saksalaiset palkkasivat paikallisia lastaajiksi ja määräsivät sotavankeja pakkotyöhön. Kaupunkiin jäi silti muun muassa toista sataa hevosvaunua täynnä sotatarvikkeita sekä satamaan tavaraa, josta siviilit ehtivät ottaa osansa.

Mitä Suursaaren hyökkäyksessä tapahtui Lapin sodan alussa?

Lapin sodan alkamispäivänä, 15. syyskuuta, saksalaiset yrittivät vallata Suursaaren operaatio Tanne Ostissa. Ensimmäisessä hyökkäysaallossa oli noin 1 400 Wehrmachtin ja Kriegsmarinen sotilasta. Saaren suomalaisjoukot sekä Neuvostoliiton ilma- ja merivoimat torjuivat maihinnousun. Toisen aallon yksiköt eivät päässeet maihin, ja ensimmäisen aallon miehistä noin puolet jäi suomalaisten vangeiksi.

Pohjoisessa Siilasvuo otti joukkojen komennon 27. syyskuuta. Hän katkaisi heti kaiken yhteistoiminnan saksalaisten kanssa puhelinyhteyksiä myöten. Pudasjärven yhteenoton aikana 28. syyskuuta Rendulić lähetti Suomen päämajaan kirjeen, jossa hän vaati vetäytymissopimuksesta kiinni pitämistä. Kirje ei johtanut toimenpiteisiin, sillä sopimusta ei enää noudatettu.

Valvontakomissio seurasi vetäytymistä ja oli havainnut todellisten taistelujen puutteen. Sen edustajat saapuivat 29. syyskuuta Mikkelin päämajaan kenraalimajuri Sergei Tokarevin johdolla. Tokarev vaati yksityiskohtaisia hyökkäyssuunnitelmia ja päivittäisiä operatiivisia tilanneilmoituksia.

Ilmoituksissa oli esitettävä joukkojen ryhmitys pataljoonan tarkkuudella, taistelut sekä sotavankien ja sotasaaliin määrät. Seuraavana päivänä Suomen hallitus sai vaatimuksen aloittaa aktiiviset sotatoimet viimeistään seuraavana aamuna. Ellei Suomi ryhtyisi todellisiin taisteluihin saksalaisia vastaan, sitä uhattiin miehityksellä.

Miten saksalaiset vetäytyivät Lapissa kohti Norjaa?

Operaatio Birken alkuperäinen tavoite oli vetää saksalaisjoukot valmiiksi linnoitetulle Kaaresuvanto–Ivalo–Petsamo-linjalle. Sen tuli suojata Kolosjoen nikkelituotantoa ja Norjan rannikon Valtatie 50:tä. Pääjoukkojen siirtymistä pohjoiseen turvasivat etelämmäksi muodostetut taisteluosastot Ost ja West.

Nämä suojaavat osastot olivat vahvasti aseistettuja ja motorisoituja. Niillä oli jalkaväen lisäksi muun muassa konekivääri-, tykistö- ja pioneerijoukkoja. Räjäytystehtäviä varten West sai heti 4 400 miinaa ja Ost 2 000 miinaa pioneerikomppanioilleen. Vetäytymisen valmisteluihin kuului siten myös kulkuyhteyksien tuhoamiseen tarvittava kalusto.

Suunnitelma muuttui 3. lokakuuta. Saksan sotateollisuus oli todennut, että nikkeliä oli jo laivattu kotimaahan riittävästi. Hitler määräsi luopumaan Petsamon kaivoksen hallinnasta ja vetämään armeijan Norjaan saakka. Uuden operaation peitenimeksi tuli Nordlicht.

Lokakuussa Neuvostoliitto aloitti voimakkaan hyökkäyksen Petsamon rintamalla. Saksalaisia uhkasi jääminen pohjoisesta hyökkäävien neuvostojoukkojen ja etelästä etenevien suomalaisten väliin. Saksalaisarmeija vetäytyi suomalaisjoukkojen tieltä taistellen ja käytti poltetun maan taktiikkaa. Teiden ja siltojen tuhoaminen vaikeutti takaa-ajavien suomalaisten liikkumista. Saksalaisten selustaan rakennettu tiedusteluverkosto toimi Kyynel-radioiden varassa ja ulottui Osloon asti. Sitä tukivat Norjan ja Tanskan vastarintaliikkeet.

Milloin Lapin sota päättyi?

Talvella sota muuttui Käsivarressa asemasodaksi. Sodan alkuvaiheessa suomalaiset iskivät saksalaisten selustaan Röytän maihinnousussa, jossa joukot kuljetettiin Oulusta Tornion Röytän saarelle ja taistelut laajenivat Tornionlaaksoon. Saksalaisjoukkojen vetäytyminen jatkui lopulta Norjan puolelle, ja viimeisetkin joukot poistuivat Suomesta huhtikuun lopussa 1945. Lapin sodan päättymispäivä on 27. huhtikuuta 1945.

Sodan loppuvaiheessa suomalaisjoukkojen kokoonpano oli muuttunut. Vanhempien ikäluokkien kotiuttaminen jatkui välirauhan velvoitteiden vuoksi, joten jäljelle jääneet joukot muodostuivat varusmiehistä. Taistelujen päättyminen pohjoisessa ja armeijan saattaminen rauhanajan kannalle etenivät näin saman sodan aikana.

Taistelujen päivämäärät ja sotatilan virallinen käsittely eivät kuitenkaan osuneet yhteen. Paasikiven hallitus totesi maaliskuussa 1945 sotatilan vallinneen Suomen ja Saksan välillä 15. syyskuuta 1944 lähtien. Toteamus annettiin siis sodan ollessa vielä käynnissä.

Vasta vuonna 1954 Tuomiojan hallitus totesi sotatilan päättyneen. Lapin sodan kohdalla onkin syytä erottaa toisistaan viimeisten saksalaisjoukkojen poistuminen ja sotatilan myöhempi virallinen käsittely. Taistelut päättyivät keväällä 1945, vaikka sotatilan päättymisestä tehty hallituksen toteamus tuli vuosia myöhemmin.