Siuntion historia – kivikaudesta hiidenkiukaisiin ja Porkkalan vuokra-aikaan

Millä näkymillä esihistoriallinen asutus näkyy Siuntiossa?

Siuntion alueella on ollut asutusta ainakin kivikaudelta asti. Pronssikaudella Ruotsista saapuneet asuttajat toivat mukanaan esi-isien palvonnan, joka oli tuttu eurooppalaisista maanviljely-yhteisöistä. Tuon ajan uskonnonharjoituksesta on Siuntiossa jäljellä monumentaalisia hautaröykkiöitä, hiidenkiukaita. Tunnetuin hautaröykkiökokonaisuus sijaitsee Krejansbergetin huipulla, ja röykkiöt ovat lailla suojeltuja muinaisjäännöksiä.

Rautakaudella asutus oli harvahkoa. Vanhimmat talot sijaitsivat Tjusträskin lähistöllä, ja kyliä olivat muun muassa Karhu (nykyisin Karuby), Purnu (nykyisin Purnus) ja Kyynärä (nykyisin Kynnar). Asutusta oli myös Länsi-Siuntion jokivarsilla sekä pitäjän etelä- ja pohjoisosissa. Pohjois-Siuntion rautakautinen asutus liittyi Lohjan keskuksiin, jonne alueen paikannimetkin viittaavat: Aiskos viitannee Lohjan Askolaan ja Veijans Lohjan Veijolaan.

Samalta ajalta ovat peräisin Skällbergetin muinaislinna sekä Siuntion Backan uhrikivi, joka liittyy esikristillisen viljelijäväestön hedelmällisyyskulttiin.

Miten ruotsalainen asutus saapui Siuntioon keskiajalla?

Ensimmäisenä valtiovaltana Uudenmaan rannikolle ja Siuntioon rantautui Tanska ristiretkien myötä 1200-luvulla. Sen ote Uudestamaasta ei kuitenkaan kestänyt pitkään, ja jo 1200-luvun puolivälissä Ruotsin vaikutus oli selvästi Tanskaa voimakkaampi.

Siuntion ruotsinkielinen väestö on peräisin 1200- ja 1300-luvun ruotsalaisten kolonisaatiosta. Ruotsalaiset tulivat ilmeisesti Siuntionjokea pitkin ja asuttivat vähitellen koko pitäjän alueen. Ruotsinkielinen asutus on nuorempaa kuin vastaavat asutukset Inkoossa ja Karjaalla tai Kirkkonummella. Asuttajat olivat pääosin kotoisin Sveanmaalta, mutta joukossa oli väkeä myös Smoolannista. Aikojen saatossa Siuntioon on muuttanut väestöä myös esimerkiksi Virosta ja Liivinmaalta.

Vanhin Siuntiota koskeva asiakirja on vuodelta 1382 ja kertoo lahjoituksesta Lohjan kirkolle. Siuntio kuului Ruotsin verohallinnossa ensin Porvoon linnalääniin ja 1730-luvulta lähtien Raaseporin linnalääniin. Oman hallintopitäjänsä se muodostui ehkä jo vuonna 1407, ja itsenäisenä pitäjänä se mainitaan ensimmäisiä kertoja 1420-luvulla muodoissa Siundo, Siuendo, Syndo, Sywnda tai Szenda.

Keskiaikainen Siuntion harmaakivikirkko valmistui vuosien 1460 ja 1489 välillä. Kunnassa on myös kaksi 1400-luvulta peräisin olevaa linnoiksi kutsuttua kartanoa: Suitian kartano ja Sjundbyn kartano.

Miten Porkkalan vuokra-aika vaikutti Siuntioon?

Jatkosodan päätyttyä Suomi sitoutui rauhanehtojen mukaan vuokraamaan Neuvostoliitolle Porkkalanniemen ja sitä ympäröivän maa- ja merialueen 50 vuodeksi. Siuntio menetti yli neljäsosan maa-alastaan. Rajan taakse jäivät muun muassa Sjundby, Pikkala sekä asemanseutu liikkeineen ja kunnallispalveluineen. Vuokra-alueelle jäi yhteensä 135 asuinkiinteistöä tai maatilaa, joiden joukossa oli neljä kulttuurihistoriallisesti arvokasta kartanoa. Vuokra-alueelta ja rajavyöhykkeeltä evakuoitiin lähes 1400 henkeä.

Evakuointitoimistot perustettiin Siuntion ja Kelan rautatieasemille. Osa asukkaista poltti osan irtaimistoaan. Kotinsa menettäneitä avustivat huoltoviranomaiset, Porkkalan liitto sekä Svensk-Finlands vänner i Stockholm -järjestö. Rajan taakse jäi myös Aleksis Kiven Fanjunkarsin torppa, joka tuhoutui vuokra-aikana täysin.

Kunnan elinkelpoisuus ei kuitenkaan vaarantunut merkittävästi, sillä Siuntio ei koskaan menettänyt kirkkoaan tai kirkonkyläänsä, jonne kunnan hallinnollinen keskus ja palvelut evakuoitiin. Junien piti peittää ikkunansa kulkiessaan Porkkalan läpi.

Vuonna 1955 Neuvostoliiton merisotalaivasto määräsi Porkkalan tukikohdan purettavaksi, sillä ydinaseiden kehittyminen teki Helsingin valtaamisen mahdolliseksi myös Neuvostoliitosta. Palautuksen uutinen otettiin riemulla vastaan, ja Siuntiossa asiaa juhlistettiin suuren kirkonkellon soitolla. Riemu muuttui kuitenkin huoleksi, kun entiselle vuokra-alueelle päästiin ensi kertaa käymään: monet vanhat maamerkit olivat tuhoutuneet, ja Sjundbyn linna ja Pikkalan kartano olivat kärsineet laajoja vahinkoja. Siuntion vanhoista asuinrakennuksista oli tuhoutunut 182, eli yli 40 prosenttia. Talousrakennuksista jäljellä oli vain 15 prosenttia alkuperäisestä.

Miksi Siuntion kuntaliitos Lohjan kanssa ei toteutunut?

Siuntion kunnanvaltuusto hyväksyi 9. marraskuuta 2011 vuoden 2013 alusta voimaan tulevaksi tarkoitetun kuntaliitoksen Lohjan ja Nummi-Pusulan kanssa. Valtuuston kokouksessa 23. huhtikuuta 2012 oli määrä antaa lausunto kunnallishallinnon rakennentyöryhmän ehdotuksesta, mutta sekavien vaiheiden jälkeen Siuntio ei lopulta saanut annettua minkäänlaista lausuntoa. Lohja ja Nummi-Pusula päättivät toteuttaa kuntaliitoksen ilman Siuntiota.