Suomalaiset taruolennot kansanuskossa ja tarinoissa

Mitä suomalaisia taruolentoja on ollut?

Suomalaisessa kansanperinteessä mahtavimpia olivat jumalat ja jumalan kaltaiset olennot. Niiden lisäksi oli paljon pienempiä ja vähäpätöisempiä henkiolentoja.

Oli myös ruumiillisia olentoja, monet ihmishahmoisia, sekä erilaisia hirviöitä. Usein on vaikea erottaa jumalaa taruolennosta. Monella olennolla oli sekä jumalan että taruolennon piirteitä.

Hyvä esimerkki on Tapio, metsän kuningas. Perimätieto kertoo, että häneltä pyydettiin riistaa kuten jumalalta, mutta hänestä kerrottiin myös tarinoita kuten taruolennoista.

Kristillisyyden voimistuessa entiset jumaluudet muuttuivat usein vähäisemmiksi olennoiksi. Tarinan mukaan jotkut niistä leimattiin pahoiksi olennoiksi.

Haltija saattoi olla kodin suojelija, luonnon valtias tai ihmisen seuralainen. Haltijoiden suurta joukkoa kutsuttiin väeksi. Väki tarkoitti myös taikavoimaa ja taikavoiman aiheuttamaa sairautta.

Mitä olentoja suomalaiset uskoivat koteihinsa ja pihapiiriinsä?

Kansanuskon mukaan kodissa ja pihapiirissä asui eri olentoja. Näitä olivat rakennusten haltijat, omaisuuden haltijat ja hedelmällisyyden jumalat.

Monet näistä olivat ihmisten kumppaneita. Ne auttoivat ihmisiä, ja ihminen vuorostaan uhrasi niille. Tehtävä oli usein vartioida ja hoitaa perhettä, taloa, satoa, karjaa ja pihapiiriä.

Perimätieto kertoo, että haltijat taistelivat joskus toisten talojen haltijoiden kanssa. Ne saattoivat ryövätä ruokaa tai liikutella rajapyykkejä oman talonsa eduksi.

Olennot vaativat vastapalveluksia, esimerkiksi ruokauhrin joinakin juhlapäivinä. Ollessaan tyytyväisiä ne auttoivat, mutta vihastuessaan saattoi käydä kamalasti. Esimerkiksi karja saattoi sairastua.

Tonttu ja maan haltija ovat tällaisia haltija-olentoja. Para oli pelottavan näköinen omaisuuden haltija, joka oli erikoistunut ryöstämään muiden perheiden ja talojen omaisuutta. Kansanuskon mukaan varsinkin noidilla oli paroja.

Jotkut olennot asuivat jopa ihmisessä. Näitä olivat sieluolennot, kuten itse ja henki, ja toisinaan suojelushaltija luonto. Pihapiiriin, rakennuksiin tai jopa ihmiseen saattoi tulla myös pahoja ja vieraita olentoja.

Mitkä suomalaiset taruolennot antoivat sadon pelloilta, metsästä ja vedestä?

Jotkut haltijat tai jumalat oli erikoistuneet lisäämään viljelysten hedelmällisyyttä. Tällaisia olivat Pellonpekko, Runkoteivas, Osmo, Vento, Äkräs ja Köndös. Monien näistä arvellaan olevan peräisin katolisista pyhimyksistä.

Luonnossa, ihmisten alueen ulkopuolella, uskottiin asuvan avuliaita olentoja. Riistan- ja kalanhaltijat sekä säänhaltijat auttoivat ihmisiä, kun niille uhrasi, luki loitsuja ja käyttäytyi niiden valtapiirillä kunnioittavasti.

Eri ympäristöjä ja eläimiä hallitsevia luonnonhenkiä pyydettiin avuksi muun muassa riistaa ja kalaa pyydettäessä. Näistä ainakin osaa voidaan pitää myös jumalina.

Tapio oli metsän kuningas, jolta pyydettiin riistaa. Mielikki oli metsän emäntä ja Nyyrikki metsänhaltija. Ahti oli Mikael Agricolan mukaan vedenhaltija, jolta pyydettiin kalaa. Myöhemmin tämä on kyseenalaistettu.

Emuu tarkoitti eläinsuvun kantavanhempaa. Kansanuskon mukaan se antoi jälkeläisiään ihmisille saaliiksi, kun sitä kohdeltiin oikein.

Lisäksi oli pahoja tai tuntemattomia olentoja ja hirviöitä. Ne edustivat ulkopuolisia ja vieraita asioita ja ilmiöitä.

Mitä suomalaisia jättiläisiä, pikkuväkeä ja pahoja olentoja on ollut?

Osa pahoista taruolennoista on ollut alun perin jumalia tai hyviä olentoja, mutta ne on muokattu pahoiksi kristillisessä maailmankuvassa. Hirviöt toimivat usein sankarien vastustajina seikkailukertomuksissa. Kaikki vanhat olennot eivät silti muuttuneet pahoiksi, vaan esimerkiksi karjalaisten sadon ja kasvillisuuden haltija Äkräs, jonka Mikael Agricola mainitsi jo vuonna 1551, säilyi kunnioitettuna kasvillisuuden vaalijana. Agricolan samassa yhteydessä mainitsema Köndös sen sijaan jää vaikeatulkintaiseksi nimeksi, jota ei tiedetä varmasti esiintyvän myöhemmässä kansanperinteessä.

Hiisi oli alun perin pyhä paikka, esimerkiksi pyhä lehto, mutta muuttui kristinuskon myötä pahaksi olennoksi. Rahko tervasi tarinan mukaan Kuun piiloon. Pahoina tai ilkikurisia olentoina tunnettiin myös piru, peikko ja vuoripeikko.

Jättiläisiä olivat muun muassa kalevanpojat ja jatulit. Maahinen oli yleensä ilkeä, maan alta peräisin oleva olento. Kapeet olivat voimakkaita taivaalla asuvia olentoja.

Iku-Turso, Vetehinen, Näkki ja Vesihiisi olivat vesihirviöitä. Kokko eli vaakalintu oli Kalevalan hirveä jättiläiskotka, mutta toisinaan myös avulias. Suomuhauki, marras ja muut jättiläiskalat tunnettiin myös. Hauen kitaan tai suoleen saatettiin manata vihollisia.

Perimätieto kertoo, että maastonmuodot syntyivät tai kivet tulivat paikoilleen jonkun olennon vaikutuksesta. Olennot olivat myös istuttaneet metsät. Nämä olennot olivat yleensä isokokoisia. Näitä maastoa muokanneita olivat hiisi, kalevanpojat, jatulit, jättiläinen, peikko ja kiira.

Pienistä ihmisenkaltaisista olennoista tunnetaan paljon tarinoita. Tontut, parat tai haltijat vartioivat ihmisiä, rakennuksia tai pihapiiriä. Maahiset asuivat maan alla olevassa toisessa maailmassa. Metsähiset olivat metsän väkeä. Veden väkeä nousi joskus vedestä pienen miehen hahmossa. Pirut olivat pieniä pahoja olentoja. Menninkäiset olivat useimmiten pieniä taruolentoja, alun perin ehkä vainajia. Lintukotolaiset asuivat Lintukodossa, kaukana etelässä.

Uskottiin, että jotkut vainajat eivät päässeet Tuonelaan tai tulivat sieltä takaisin. Osa oli arvostettuja esivanhempien henkiä, joita pyydettiin avuksi. Osa oli kammottavia olentoja, jotka saattoivat vahingoittaa eläviä tai aiheuttaa sairauksia. Pahoja vainajia olivat kummitus, kalman väki, kirkonväki, Ihtiriekko ja liekkiö. Hyviä vainajia olivat luonto, syntyinen ja palvotut esivanhemmat.