Talvisota 1939–1940: syyt, sodan kulku ja rauha

Millaiset Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat ennen talvisotaa?

Talvisotaa edelsi pitkä epäluottamuksen aika. Suomi oli kuulunut Venäjän keisarikuntaan vuosina 1809–1917. Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän suhteet olivat olleet vakaat ja rauhalliset sortokausiin ja ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Venäjän keisarikunnan hajotessa vuonna 1917 Suomi itsenäistyi.

Itsenäistymistä seuranneessa Suomen sisällissodassa neuvosto-Venäjä tuki punakaartia ja Saksa valkoisia. Sodan jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton suhteita leimasivat epäluulo ja kaunaisuus. Suomessa esiintynyt oikeistoradikalismi sekä Neuvostoliiton tuki Suomen kommunistien toiminnalle pahensivat välejä.

Vuonna 1932 solmittu hyökkäämättömyyssopimus paransi suhteita muodollisesti, mutta käytännössä ne pysyivät viileinä. Suomi etsi turvaa kansainvälisestä yhteisöstä, Kansainliitosta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä. Joulukuussa 1935 pohjoismainen suuntaus valittiin viralliseksi ulkopoliittiseksi linjaksi. Pohjoismaiden välille ei kuitenkaan syntynyt puolustusliittoa.

Neuvostoliiton näkökulmasta Suomen rajan läheisyys oli tärkeä kysymys: valtakunnanraja kulki Rajajoella vain noin 32 kilometrin päässä Leningradista. Suomen ja Viron itsenäistyttyä Venäjä oli myös menettänyt Kronstadtia lukuun ottamatta Suomenlahden rannikkolinnoitukset. Tämä heikensi Leningradin puolustuksellista asemaa.

Mitä Jartsev-neuvotteluissa sovittiin ja miten Suomenlahti puolustettiin?

Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön toinen sihteeri Boris Jartsev saapui 14. huhtikuuta 1938 tapaamaan ulkoministeri Rudolf Holstia. Hän kertoi neuvostohallituksen olevan varma, että Saksa suunnitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon. Suunnitelmaan uskottiin kuuluvan sivustaisku Suomen kautta.

Jartsev painotti Suomen suhtautumista mahdolliseen saksalaisten maihinnousuun. Jos Suomi sallisi sen, puna-armeija ei jäisi odottamaan Rajajoelle. Jos Suomi vastustaisi maihinnousua, Neuvostoliitto tarjoaisi sotilaallista ja taloudellista apua. Suomen kykyyn torjua saksalaiset omin voimin ei Neuvostoliitossa luotettu.

Suomi vakuutti, ettei sallisi alueensa koskemattomuuden loukkaamista eikä hyökkäystä alueensa kautta Neuvostoliittoon. Vakuutus ei riittänyt. Neuvostoliitto halusi salaisen sopimuksen osallistumisesta Suomen puolustamiseen Saksan hyökätessä sekä Ahvenanmaan linnoittamiseen. Se tavoitteli myös ilma- ja meripuolustustukikohtaa Suursaareen.

Suomi torjui ehdotuksen elokuun lopulla 1938. Maaliskuussa 1939 Neuvostoliitto ilmoitti haluavansa vuokrata 30 vuodeksi Suursaaren, Lavansaaren, Tytärsaaret ja Seiskarin. Myöhemmin vastineeksi tarjottiin maa-aluetta Itä-Karjalasta. Nämä neuvottelut katkesivat 6. huhtikuuta 1939.

Miten Molotov–Ribbentrop-sopimus muutti Suomen aseman?

Saksa ja Neuvostoliitto olivat palanneet 1930-luvulle tultaessa diktatuureina suurvaltojen joukkoon. Molemmat tavoittelivat ensimmäisen maailmansodan yhteydessä menettämiään alueita. Euroopan demokraattiset suurvallat Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska olivat poliittisesti heikkoja.

Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksen 23. elokuuta 1939. Suomessa sopimus herätti aluksi helpotusta. Suurvaltojen välisen sodan ja Suomen siihen joutumisen uskottiin ehkä olevan vältettävissä. Pian alettiin kuitenkin epäillä, millä hinnalla Saksa oli varmistanut selustansa.

Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi, Baltian maat ja Puolan itäosa luettiin Neuvostoliiton etupiiriin. Saksa puolestaan varmisti raaka-aineiden saantia Neuvostoliitosta ja vältti mahdollisen kahden rintaman sodan.

Syyskuun alussa Saksa hyökkäsi Puolaan. Toinen maailmansota alkoi Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan julistettua sodan Saksalle. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan 17. syyskuuta sopimuksen mukaisesti, mutta länsivallat eivät julistaneet sille sotaa. Suomen valtaaminen olisi tarjonnut Neuvostoliitolle mahdollisuuden hallita Itämerta, uhata Saksan rautamalmin tuontia Pohjois-Ruotsista sekä saada käyttöönsä Suomen teollisuutta ja malmivarantoja.

Mitä Neuvostoliitto vaati Suomelta syksyllä 1939?

Neuvostoliitto kutsui Suomen edustajat Moskovaan 5. lokakuuta 1939 neuvottelemaan aluejärjestelyistä. Keskusteluja käytiin loka–marraskuussa kolmessa jaksossa. Suomen keskeinen neuvottelija oli Juho Kusti Paasikivi. Toisella ja kolmannella matkalla hänen rinnallaan pääneuvottelijana oli valtiovarainministeri Väinö Tanner.

Neuvostoliitto vaati osaa Karjalankannaksesta sekä Suomen rajalinnoitusten hävittämistä kannaksella. Lisäksi se halusi Suomenlahden ulkosaaria, Hangon sataman vuokralle ja ankkuripaikan Lappohjan satamasta. Josif Stalin korosti, ettei Suomi itsessään ollut uhka. Hän vetosi mahdollisuuteen, että Saksa tai Yhdistynyt kuningaskunta painostaisi Suomea sotilaallisesti.

Vastineeksi Neuvostoliitto tarjosi laajempia alueita Itä-Karjalan Repolasta ja Porajärveltä. Suomen valtioneuvosto ei hyväksynyt vaihtokauppaa esitetyssä laajuudessa. Myös yleinen mielipide ja eduskunta vastustivat sitä. Suomi tarjosi vain Leningradia lähinnä olevia alueita, Kuokkalan mutkaa ja Terijokea.

Baltian maat olivat suostuneet neuvostotukikohtiin ja puna-armeijan joukkojen tuloon alueilleen. Suomi valitsi toisin ja kutsui reserviläisiä 10. lokakuuta alkaen ylimääräiseen kertausharjoitukseen. Käytännössä kyse oli liikekannallepanosta. Neuvottelut katkesivat 9. marraskuuta.

Mitä olivat hyökkäysvalmistelut ja Mainilan laukaukset?

Neuvostoliiton johdossa harkittiin sotilaallista konfliktia jo kevään 1939 tuloksettomien neuvottelujen jälkeen. Kesäkuussa Stalin antoi Leningradin sotilaspiirin komentajalle Kirill Meretskoville tehtäväksi laatia rajojensuojaamis- ja vastahyökkäyssuunnitelman Suomen puolustusvoimia vastaan mahdollisen sotilaallisen provokaation varalta.

Leningradin sotilaspiirissä reservejä alettiin kutsua palvelukseen 1. elokuuta. Syyskuussa Neuvostoliitto julisti liikekannallepanon ja vahvisti joukkojaan myös Suomen vastaisilla rajoilla. Ilmavoimia keskitettiin sotilaspiirin kentille ja saatettiin taisteluvalmiuteen.

Ensimmäinen operaatiosuunnitelma Suomen valtaamiseksi allekirjoitettiin 29. lokakuuta 1939. Lopullinen Leningradin sotilaspiirin laatima suunnitelma valmistui 20. marraskuuta. Valmisteluihin kuuluivat myös suomenkielisten propagandalähetysten järjestäminen Moskovan radioon ja Suomen markkojen hankkiminen joukko-osastojen sotakassoihin.

Neuvostoliitto lavasti Mainilan laukaukset 26. marraskuuta ja käytti niitä perusteluna väitteelle sodasta puolustuksellisena toimenpiteenä. Se irtisanoi hyökkäämättömyyssopimuksen 28. marraskuuta ja katkaisi diplomaattisuhteet seuraavana päivänä. Hyökkäys alkoi 30. marraskuuta ilman sodanjulistusta. Neuvostojohto ei ollut odottanut sodasta vaikeaa eikä pitkäaikaista.

Miten talvisota eteni ja mitä ulkomaista apua Suomi sai?

Neuvostoliiton tavoitteena oli vallata koko Suomi, mutta sen hyökkäykset pysäytettiin toistuvasti. Talvisota muistetaan kylmistä talviolosuhteista, suomalaisten mottitaktiikasta ja puna-armeijan huomattavista miestappioista. Kansallisesta yhtenäisyydestä alettiin puhua talvisodan henkenä.

Suomi sai ulkomaista apua, ja sen riveihin saapui vapaaehtoissotilaita. Kansainliitto tuomitsi Neuvostoliiton hyökkäyksen ja erotti maan jäsenyydestään. Saksa pysyi puolueettomana noudattaakseen Neuvostoliiton kanssa tekemäänsä sopimusta.

Neuvostojohdon ennakkokäsityksen mukaan Saksa ei puuttuisi sotaan eikä Ruotsi auttaisi Suomea. Ulkoministeri Vjatšeslav Molotov antoi Tukholman-lähettiläs Aleksandra Kollontaille tehtäväksi huolehtia, etteivät Ruotsi, Norja ja Tanska sekaantuisi selkkaukseen.

Sota ei päättynyt Neuvostoliiton odottamalla tavalla nopeasti. Helmikuussa 1940 Suomen puolustus alkoi kuitenkin horjua, ja rauhanneuvottelut käynnistettiin. Neuvostoliitto puolestaan pelkäsi länsivaltojen tuovan joukkoja Suomen tueksi. Rauhan hakemiseen vaikuttivat siten sekä Suomen sotilaallisen tilanteen heikkeneminen että Neuvostoliiton huoli ulkopuolisten joukkojen tulosta. Kaikkiaan sota kesti 105 päivää.

Miten talvisota päättyi ja mitä seurauksia Moskovan rauhasta oli?

Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940 Moskovan rauhansopimukseen. Suomi menetti Neuvostoliitolle noin kymmenesosan maa-alueistaan. Luovutettuihin alueisiin kuului Viipuri, joka oli Suomen neljänneksi suurin kaupunki.

Sodan lopputulos erosi Neuvostoliiton alkuperäisestä tavoitteesta vallata koko maa. Hyökkäykset oli pysäytetty toistuvasti, mutta helmikuussa heikentynyt puolustustilanne oli johtanut rauhanneuvotteluihin. Hyökkäysten pysäyttämisessä keskeinen rooli oli Karjalankannaksella Laatokalta Suomenlahdelle kulkenut Mannerheim-linja, joka talvisodan lehdistössä nimettiin ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheimin mukaan. Rauha merkitsi Suomelle huomattavia aluemenetyksiä.

Talvisodan kansainvälisessä asetelmassa Saksa oli pysynyt puolueettomana Neuvostoliiton kanssa tekemänsä sopimuksen vuoksi. Sodan jälkeen Suomen ja Saksan suhteet kuitenkin lähentyivät. Talvisotaa seurannutta aikaa kutsutaan välirauhaksi, ja sitä seurasi kesällä 1941 jatkosota.

Talvisodan seurauksissa ovat rinnakkain puolustuksen sitkeys ja rauhan raskaat ehdot. Sodan tunnettuja piirteitä ovat talviolosuhteet, mottitaktiikka, puna-armeijan suuret miestappiot ja kansallinen yhtenäisyys. Mottitaktiikan tunnetuimpiin menestyksiin kuuluu Raatteen tien taistelu, jossa eversti Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi tammikuussa 1940 Neuvostoliiton 44. divisioonan Suomussalmelle johtavalla tiellä. Sen päättymistä taas määrittivät alueiden menettäminen ja siirtyminen välirauhaan. Talvisota ja jatkosota eivät siten olleet sama sota, vaan niiden väliin jäi välirauhan kausi.