Ukko ylijumala – sään, sadon ja ukkosen jumala

Miksi Ukko ylijumala oli sään ja sadon antaja?

Ukko ylijumala tunnetaan ennen kaikkea sään ja sadon jumalana. Kansanuskon mukaan hän sai aikaan sateen, joka mahdollisti maanviljelyn.

Sen vuoksi häntä pidettiin monille tärkeimpänä jumalana. Joissakin perinteissä häntä pidettiin myös mahtavimpana jumalana.

Mikael Agricola kertoo 1500-luvulla kirjoittamassaan jumalluettelossa, että Ukkoa, Väinämöistä ja Ilmarista palvottiin kevätkylvön yhteydessä. Kristfrid Ganander kutsuu vuonna 1789 ilmestyneessä Mythologica Fennicassa Ukkoa suomalaisten vanhimmaksi jumalolennoksi.

Vanhoissa loitsuissa ja kansanrunoudessa Ukkoa pyydettiin avuksi, kun ryhdyttiin taisteluun tai taikuuteen. Perimätieto kertoo, että hän auttoi joidenkin perinteiden mukaan myös metsästyksessä. Tarinan mukaan hän ajoi jäniksiä ansoihin ja auttoi karhun metsästyksessä.

Lisänimi ylijumala voidaan tulkita kahdella tavalla. Se voi tarkoittaa, että Ukko oli ylin jumalista. Se voi tarkoittaa myös sitä, että hän asui ylhäällä taivaalla.

On mahdollista, että lisänimi on melko myöhäinen. Sen syntyyn ovat voineet vaikuttaa jo kristilliset vaikutteet, kuten ajatus yhdestä Jumalasta kaikkein ylimpänä.

Ketkä olivat Ukon edeltäjät ukkoskotka ja Ilmarinen?

Ihmishahmoista taivaanjumalaa lienee edeltänyt vielä vanhempi käsitys ukkoslinnusta. Tämän näkemyksen mukaan taivasta ja ukkosta hallitsee linnun hahmossa oleva jumala.

Tämä linnun hahmossa oleva jumala olisi ollut osa kivikauden pyyntikulttuureja. Kalevalan taruston Kokko-lintu voi olla etäistä muistumaa tästä jumaluudesta. Ukkoslintuihin uskovat paitsi jotkin suomalais-ugrilaiset kansat myös monet muut kansat.

Kokko ja Ilmarinen osallistuvat yhä joissain tulen syntysanoissa ensimmäisen tulen iskentään. Toisissa perinteissä se on Ukon tehtävä.

Tutkijoiden mukaan Ukon kaltaisen jumaluuden arvellaan saapuneen kantasuomalaisten ja saamelaisten keskuuteen noin vuonna 2400 ennen ajanlaskun alkua. Jumaluus kulkeutui Suomeen idän aroilta nykyisen Viron alueen kautta.

Rannikkojen asukkaat alkoivat valmistaa niin sanotun kiukaiskulttuurin aikana Ukon aseena kuvattuja vasarakirveitä. Tämä ajanjakso vallitsi vuosina 2400−1200 ennen ajanlaskun alkua.

Tämän jumalan syrjäydyttyä siitä kehittyi kalevalaisen perinteen seppäsankari Ilmarinen, joka tunnetaan myös nimellä Ilmamoinen. Sanaan ilma sisältyi myös taivaan merkitys. Ilmarinen löi perimätiedon mukaan käärmesalamallaan alkutulen pimeässä alkumeressä. Myytti viittaa hänen asemaansa ukkosenjumalana.

Ilmarisen asemasta taivaan jumaluutena on säilynyt muistumia. Uskomusten mukaan hän takoi taivaankannen ja Sammon. Sammas on siihen liitetty taivaan tukipylväs, jonka varassa kirjokansi pyörii.

Miten jumaluus jakaantui Ukon ja Ilmarisen kesken?

Noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua alettiin valmistaa rautaa. Tuolloin Ilmarisesta tuli raudan jumala ja ukkosenjumaluus jäi Ukolle.

Ilmarinen hallitsi tulta ja tuulta, joita tarvittiin pelkistettäessä rautaa malmista. Näin jumaluus jakaantui Ukon ja Ilmarisen kesken.

Uusi Ukoksi kutsuttu jumaluus liittyi uuden maailmankuvan syntyyn. Uutta jumaluutta tarvittiin, kun elinkeinoiksi tulivat kaskeaminen ja karjanhoito.

Säästä tuli tärkeä viljasadon onnistumisen kannalta. Taivaanjumala haluttiin pitää tyytyväisenä, jotta sato onnistuisi. Ukko ylijumala muuntui maan hedelmällisyyden jumalaksi, ja häneen alettiin liittää myös isällisiä ominaisuuksia.

Ukkoa muistuttava ukkosenjumala tunnettiin latvian kielessä nimellä Perkons ja liettuan kielessä nimellä Perkūnas. Näistä on peräisin suomen sana Perkele. Vastaavia hahmoja olivat kelttien Taranis, lappalaisten Atia eli Aija, mannergermaaninen Donar ja slaavilainen Perun. Skandinaaveilla Ukkoa ja Perkelettä vastasi Tyr, ilman, oikeuden ja sodan jumala, joka korvautui myöhemmin Thorilla ja Odinilla.

Mitä Ukon vakoja olivat ja miksi Ukkoa pelättiin?

Ukolle oli oma juhlatapahtuma tai juhlapäivä, yleensä kevääseen sijoittuva Ukon vakat. Sen tarkoitus oli pyytää Ukolta sadetta. Ukon juhlaksi mainitaan myös juhannus.

Ukon vakoihin kokoontui pitäjän tai yhden tai monen kylän väki. Ihmiset kokoontuivat järven rantaan tai metsään syömään ja juomaan pyhitettyä olutta. Naiset ja miehet nostivat Ukolle maljoja. Samalla Ukolle voitiin uhrata ja häntä voitiin rukoilla.

Muinaissuomalaiset ajattelivat, että mitä enemmän juo, sitä parempi sato tulee. Tavallisesti juotiin olutta tai sahtia.

Ukkoa pelättiin ja kunnioitettiin. Kansanuskon mukaan vahinkoa tekevä salamanisku oli Ukon rangaistus tai vihan ilmaus. Elämää tuova sade oli Ukon suopeuden osoitus. Ukon uskottiin myös auttavan sodassa, minkä takia hänen puoleensa käännyttiin. Salamaniskujen ajateltiin syntyvän Ukon aseesta, josta kertoo tarkemmin Ukon kirves kansanuskossa. Salamointiin ja taivaalta tulleeseen tuleen liittyy myös Tulikipuna, joka kalevalaisessa runoudessa oli taivaalta putoava kipinä tai tulipallo.

Ukko on kiertoilmaus, joka tarkoittaa yksinkertaisesti vanhaa miestä. Muinoin ukko oli kunnianimi, jonka yhteisö antoi korkeaan ikään ehtineille. Ukon oikeaa nimeä ei haluttu lausua mahdollisesti kunnioituksesta ja pelosta.

Ukolla on muitakin nimiä, kuten Äijä. Äijän merkitys on pohjimmiltaan sama kuin Ukon. Hämeessä ja Satakunnassa on käytetty myös nimeä Isä(i)nen. Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla puhutaan myös Pitkäisestä. Ukko on tunnettu Suomessa myös nimillä Isoi, Pitkämöinen ja Yl(i)käinen. Ukon vaimona on pidetty Raunia, mutta on mahdollista, että kyseessä on Ukon lisänimi eli Rauni-Ukko.