Viipurin vanha tuomiokirkko: kiviseinät kaupunginniemellä

Missä Viipurin vanha tuomiokirkko rakennettiin ja milloin?

Viipurin seurakunta lienee perustettu kolmannen ristiretken yhteydessä, noin vuoden 1293 tienoilla. Se liittyi kiinteästi Viipurin linnan perustamiseen. Kivikirkkoa edelsi useita puukirkkoja. Viimeinen niistä tuhoutui, kun novgorodilaiset polttivat sen vuoden 1411 piirityksen yhteydessä.

Uusi kirkko päätettiin vuonna 1413 rakentaa kivestä. Paikaksi valittiin kaupungin korkeimman kohdan länsirinne, josta silloin näki linnasaareen 300 metrin päähän. Niiden välissä oli pitkänomainen toriaukio. Kivikirkon kannalla oli myös paavi, joka 17. heinäkuuta 1418 päivätyssä kirjeessään lupasi rakennuskustannuksiin osallistuville synninpäästön seitsemäksi vuodeksi.

Rakennustyöt aloitettiin 1430-luvulla. Rakennusajankohdaksi on määritelty vuosien 1435–1445 välinen aika. Rakentamiseen ja valmistumiseen vaikuttivat osaltaan linnanpäälliköt Krister Nilsinpoika (Vaasa) ja Karl Knutsson Bonde. Kirkko vihittiin nimellä Pyhän Marian ja Pyhän Olavin kirkko. Viipuri paloi 1477, jolloin kirkkokin paloi niin, että vain muurit säilyivät. Pylväissä on joskus ollut merkitty rakentamisvuosi 1498, joka tarkoittanee kunnostamisen ajankohtaa.

Miltä Viipurin vanha tuomiokirkko näytti keskiajalla?

Kirkon keskiaikaista asua ei tunneta, sillä sitä on myöhemmin muutettu, purettu ja hävitetty varsin perusteellisesti. Runkohuoneen mitoiksi tiedetään 37,0 × 19,4 m. Pilarit rakennettiin kahdeksankulmaisista, 0,7 metriä halkaisijaltaan olevista päällekkäisistä virolaisista kalkkikivilaatoista. Länsipäässä arvellaan olleen kellotorni. Kun korjaustyöt palon jälkeen saatiin päätökseen, kirkko oli kokonaisuutena Suomen toiseksi suurin kirkko Turun tuomiokirkon jälkeen.

Seinien alaosa rakennettiin kivestä ja yläosa tiilestä. Katto oli korkea ja jyrkkä. Sakaristo sijaitsi pohjoisseinällä, ja eteläpuolella oli asehuone. Katolisten kirkkojen tapaan kirkkosalin sisustus oli koristeellinen ja komea. Pääalttarin lisäksi kirkossa oli useita pyhimyksille omistettuja sivualttareita. Vuodelta 1448 on maininta pyhän Erikin ja pyhän Henrikin prebendasta.

Keskiaikaisesta sisustuksesta oli 1900-luvun alkuun säilynyt alttarin perustus. Muu on hävinnyt tulipaloissa, raunioaikoina ja muutostöissä. Historiallisissa lähteissä on kuitenkin tietoja sisustuksesta. Vuodelta 1601 on tietoja kalleuksista: ainakin kaksi painavaa hopeakannua ja viisi ehtoollisastiastoa, sekä kynttilänjalkoja, kirjoja ja liturgisia tekstiilejä. Ainakin osan niistä arvioidaan olleen peräisin keskiajalta. Vuosina 1620–1630 kirkkoon saatiin niin sanottu Sigfriduksen ehtoolliskalkki. Raunioista löydettyjen rappauspalojen ja koristetiilien perusteella on arvioitu, että holveissa ja luultavasti myös seinissä on ollut kalkkimaalauksia, mutta muuta tietoa niistä ei ole säilynyt.

Miten Viipurin pääkirkosta tuli tuomiokirkko ja mitä laajennuksia siihen tehtiin?

Uskonpuhdistuksen myötä Viipurin pääkirkosta tuli luterilaisen kirkon tuomiokirkko ensin vuosiksi 1554–1578 ja uudestaan 1618 alkaen. Suomeen oli perustettu toinen hiippakunta vuonna 1554, Viipurin hiippakunta. Vuonna 1580 Viipurin hiippakunta yhdistettiin takaisin Turun arkkihiippakuntaan, mutta vuonna 1618 se muodostettiin uudelleen.

Kirkon lattian alle haudattiin merkkihenkilöitä, kuten linnanpäällikkö Eerik Akselinpoika Tott ja melko varmasti piispa Mikael Agricola, sillä kirkko oli tuolloisessa Viipurissa ainoa riittävän arvokas hautapaikka piispalle. Uskonpuhdistuksen jälkeen kirkossa tehtiin suuria muutostöitä ja sitä laajennettiin. Entinen pohjoinen ulkoseinä purettiin uuden valmistuttua, ja vanhoja kuoriholveja kannattamaan rakennettiin kaksi pilaria. Laajennuksen jälkeen kirkko näytti nelilaivaiselta, ja joka toinen laiva oli samanlevyinen. Alttari oli kuitenkin jätetty paikoilleen entiseen keskilaivaan, ja alttarilta katsottuna kirkko näytti epäsymmetriseltä. Myös katto ja päätykolmiot rakennettiin uudelleen.

Viipurin palossa 1628 kirkko vaurioitui pahoin. Sen jälkeen sitä kunnostusten yhteydessä laajennettiin pohjoiseen ja itään, ja sakaristo purettiin. Työt kestivät 1630-luvun loppuun. Laajennustöistä vastanneena on pidetty saksalaista rakennusmestaria Peter Holtgrefia. Kirkkoon hankittiin silloin urut ja saarnastuoli, jotka ovat myöhemmin kadonneet. 1600-luvun alusta on myös maininta kirkkolaivasta.

Mitä Viipurin vanhalle tuomiokirkolle tapahtui Venäjän vallan alla?

Suuressa Pohjan sodassa Venäjä valloitti Suomen, ja Viipurin se valloitti 1711–1712. Rauhanteossa Kaakkois-Suomi ja Viipuri siirtyivät Venäjälle. Valloituksen yhteydessä tuomiokirkko vaurioitui pahasti ja palveli sen jälkeen hevostallina, kunnes Venäjän tsaari Pietari Suuri noin vuonna 1720 määräsi sen kunnostettavaksi ortodoksikirkoksi. Se vihittiin ortodoksikirkoksi ja sai nimeksi Kristuksen syntymän kirkko.

Ortodoksikirkoksi vihkimisen yhteydessä ei ikonostaasin lisäämistä lukuun ottamatta tehty juurikaan muutostöitä. Vuonna 1744 aloitettiin kirkon historian toinen merkittävämpi muutostyö. Alkuperäisen rakennusosan kattoa madallettiin ja se muutettiin taitekatoksi, mutta 1500-luvulla rakennetun lisäosan katto jäi yksilappeiseksi. Holvit muutettiin suippokaariksi, ikkunat uusittiin, ja kellotornia korotettiin 1700-luvulla.

Vuonna 1788 valmistui Kristuksen kirkastumisen kirkko, jolloin vanha tuomiokirkko jäi pois kirkollisesta käytöstä varastoksi. Se muutettiin viljavarastoksi vuonna 1805. Tuolloin ulkoseiniä korotettiin, vanhat holvit korvattiin suurilla tiilipilareilla, alaikkunat uusittiin ja yläosaan lisättiin toinen rivi ikkunoita. Myös pylväiden varassa ollut katoksellinen pääsisäänkäynti rakennettiin tuolloin, ja kirkko menetti keskiaikaiset piirteensä. Vuonna 1886 otettiin esiin kirkon pohjan tutkiminen ja Agricolan haudan etsiminen, ja yksityiseltä taholta oli työhön luvattu rahoitusta.

Oltuaan pitkään poissa kirkollisesta käytöstä kirkko kunnostettiin ja vihittiin jälleen ortodoksiseksi varuskuntakirkoksi vuonna 1913. Tuolloin korjattiin lattiaa ja maalattiin seinät. Kirkkoon tuli ikonostaasi, jonka keskimmäisessä ja isoimmassa kuvassa oli Neitsyt Maria lapsineen. Kirkko ei ehtinyt toimia montakaan vuotta ortodoksisena, sillä Suomen sisällissodan jälkeen pidetyssä juhlajumalanpalveluksessa vuonna 1918 se vihittiin jälleen luterilaiseksi ja sen nimeksi tuli Varuskuntakirkko. Viimeksi se tunnettiin nimillä Varuskuntakirkko ja Agricolan kirkko. Talvisodan jäljiltä pystyssä ovat vain kiviseinät.