Tulen iskentä ja kansanusko

Mitä tuluksia ja kipinää tarkoittaa tulen iskennässä?

Tulen iskemiseen on käytetty muun muassa tuluksia, joihin kuuluu tulusrauta ja piikivi. Esineitä lyödään vastakkain, ja syntyvät kipinät ohjataan sytykkeeseen. Sytykkeestä liekki siirtyy polttopuihin.

Suomen sana syttyä on ilmeisesti tarkoittanut tulen iskemistä. Yleisimmän käsityksen mukaan se on johdettu yhteen iskemistä merkitsevästä syteä-verbistä. Samasta juontuvat myös sanat sykkiä ja sysätä. Tuli on siis sytytetty sysäämällä esineitä yhteen.

Sykkimisen merkityksen kautta myös sana sydän on samaa kantaa. Toisen teorian mukaan syttyä on ikivanhaa lainaa arjalaiskielistä, mutta tässäkin tapauksessa se olisi alun perin merkinnyt juuri tulen iskentää.

Miksi piikivi ja tulusrauta olivat symbolisesti merkittäviä?

Monet esihistorialliset Suomesta löydetyt tulusten piikivet on muotoiltu soikeiksi kuten naisen sukuelinten ulkomuoto. Niissä on voinut olla keskellä emättimen aukkoa kuvaava ura. Ilmeisesti tulusrauta taas on koettu miehiseksi, jolloin tulen iskennällä on ollut seksuaalisia merkityksiä.

Tulusten piikiviä on usein uhrattu Suomessa kosteikkoihin. Kansanuskossa esine ei ollut pelkkä työväline, vaan siihen saattoi liittyä käsityksiä syntymisestä, hedelmällisyydestä ja tulen voimasta. Tällaiset merkitykset sopivat myös laajempaan tapaan hahmottaa taivasta, tulta ja ihmisen asuntoa, joita käsitellään sivulla Muinaissuomalaisten kaikkeuskäsitykset.

Tulen iskentä on ollut suurta mytologista merkitystä monille kansoille, myös suomalaisille. Kansanperinteessä työvälineen lyönti ja taivaallinen tuli ovat kietoutuneet samoihin kertomuksiin. Perimätieto ei erota aina selvästi arjen sytyttämistä ja loitsun ensimmäistä tulta.

Miten tuli syntyi suomalaisissa loitsuissa?

Monissa suomalaisissa loitsuissa on tulen syntykertomus, jossa ensimmäisen tulen iskee jokin jumalallinen olento taivaalla. Tulta ovat iskeneet Ukko ylijumala, mutta myös Väinämöinen, Ilmarinen ja Kokko-lintu. Tuli on isketty erilaisista esineistä, kuten aseista tai Kokon sulista.

Useissa loitsun versioissa ensimmäistä tulikipunaa tuuditellaan taivaalla hopeisissa hihnoissa roikkuvassa kehdossa. Kipuna kuitenkin putoaa vahingossa taivaankansien läpi maahan ja joissain runoissa Manalaan asti. Tuli päätyy ihmisten asuntoon ja tekee siellä pahaa.

Perheen äiti manaa tulen pois, jolloin se joutuu Aluen järveen. Järvi saadaan kuohumaan jopa puiden latvojen tasalle, ja eräässä versiossa se kuivuu. Joissain runon versioissa kipuna putoaa suoraan järveen.

Järvessä tulen nielee kala. Kalan nielee isompi kala ja tämän edelleen isompi kala. Kala saadaan kiinni ja tuli löydetään. Tuli karkaa taas, polttaa vielä metsiä, ennen kuin se saadaan kiinni ja hallintaan. Tämän kaltainen loitsuihin pohjautuva kertomus on Kalevalassakin.

Miten salamointi liittyy tulen iskemisen syntysanoihin?

Kansanperinteessä taivaallinen tulen iskentä samaistetaan usein salamointiin. Eräät tutkijat arvelevat tulen syntykertomuksessa säilyneen muistoja Viroon pronssikaudella pudonneesta meteoriitista, joka synnytti Kaalijärven. Tulikipunaa on toisinaan arveltu myös pallosalamaksi.

Palovammoja eli tulen vihoja parannettaessa on usein lausuttu loitsu, jossa on sanottu tulen syntysanat eli kertomus siitä, miten ensimmäinen tuli on isketty. Tulen alkuperästä on kuitenkin ollut erimielisyyttä eri perinteiden välillä. Toiset loitsijat torjuivat jyrkästi Väinämöisen osuuden ja painottivat, että tulen iski itse Ukko-jumala. Erään loitsun mukaan vain hullu luulee tulta Väinämöisen iskemäksi.

Tulen iskennällä voi olla erityinen seksuaalinen merkitys Vaasan seudulla vuonna 1657 käräjäpöytäkirjoihin päätyneessä loitsussa. Kansanuskon ja perimätiedon kannalta tällainenkin maininta osoittaa, miten sama sytyttämisen tapa saattoi liittyä parantamiseen, syntysanoihin ja käsityksiin tulen voimasta.