Lappalaiset suomalaisessa kansanperinteessä – erämaan asukkaat ja noitarahvas

Mitä lappalainen tarkoitti suomalaisessa kansanperinteessä?

Sanalla lappalainen ei suomalaisessa kansanperinteessä viitattu välttämättä yhteen kansaan. Sana Lappi saattoi vanhastaan tarkoittaa lähinnä syrjäisessä sisämaassa olevaa paikkaa, ja lappalaiset olivat sitten keitä hyvänsä, jotka siellä asustivat. Samaan tapaan kutsuttiin terän syrjää lappeeksi – vaikkakaan sanat lappi ja lappea eivät ole luonnollisessa johtosuhteessa toisiinsa.

On siksi perusteltu, että lappi-sana on skandinaavista lainaa: muinaisruotsin lappir olisi puolestaan käännös saamelaisten harvinaisesta omakielisestä nimityksestä. Historiantutkija Jukka Korpelan mukaan keskiajan kirjallisissa lähteissä lappalaiset olivat yleisnimitys erämaaseutujen asukkaille, jotka eivät olleet kieleltään, kulttuuriltaan tai elinkeinoiltaan yhdenmukaista joukkoa.

Kuitenkaan ei ole varmaa, etteivätkö tarujen lappalaiset olisi olleet saamelaisten esi-isiä. Saamelaisperäistä paikannimistöä ja lainasanastoa tunnetaan eteläisintä Suomea myöten, ja lappi on ainoa nimitys, joka on riittävän laajalti tunnettu sopiakseen muinaisten saamelaisten nimitykseksi. Sanan merkityksen hämärtyminen liittynee siihen, kun suomalaisheimot keskiajalla levisivät pohjoiseen ja assimiloivat itseensä lappalaisia.

Ketkä kaikkia olivat lappalaisiksi kutsuttuja pohjoisessa?

Nimitys eli elinvoimaisena pitkään ja paikallisesti vaihtelevasti. Karjalassa pohjoisempana asuvia ihmisryhmiä nimitettiin lappalaisiksi aivan viime aikoinakin, vaikka he eivät olleet saamelaisia: lyydiläiset kutsuvat pohjoispuolellaan asuvia eteläkarjalaisia lappalaisiksi.

Vienalaiset erottivat kaksi eri Lappia. Nykyisin Lapiksi tunnettua aluetta he kutsuivat Tulilapiksi ja sen saamelaisasukkaita tulilappalaisiksi. Lapiksi he taas kutsuivat Vienassa sekä jonkin verran siitä itään ja pohjoiseen sijaitsevia eränkäyntialueitaan. Suomessa saamelaiset tunnettiin myös tuhkalappalaisina, erotuksena muista lappalaisiksi kutsutuista.

Miksi lappalaiset tarustossa väistyivät korpiin?

Tarustossa lappalaiset olivat monien alueiden aikaisempia asuttajia samaan tapaan kuin hiidet, jättiläiset ja jatulit – heidät voi laskea laajemmin myyttisten alkuasuttajien joukkoon. Perimätiedon mukaan he pakenivat sisämaahan ja korpien syrjäisimmille alueille leviävän suomalaisasutuksen tieltä.

Toisaalta pieniksi arveltuja lappalaisia on katsottu edeltäneen isokokoisten jatuleiden kansan. Kertomuksia jättikokoisista alkuasuttajista tunnetaan myös saamelaisilta, skandinaaveilta ja muiltakin kansoilta.

Lappalaisten ja taruolentojen avulla on selitetty muun muassa röykkiöhautojen syntyä: lappalaisen tekemä kivikasa oli esimerkiksi lapinröykkiö. Heidän on myös arveltu jättäneen aarnihautoihin aarteitaan lähtiessään alueelta. Tarinan mukaan aarteiden ylle saatettiin asettaa loitsu, jolloin ne sai ylös vain tietyt tunnusteot tekemällä tai vain tiettyyn aikaan mennessä.

Miksi lappalaisia pelättiin kansanuskossa?

Kansanuskon mukaan lappalaisilla oli kyky tenhota, lumota ja hallita ihmisiä taikuudella. Pelättävimpiä olivat lapinnoidat, jotka saattoivat sairastuttaa karjan tai viedä riistan. Tietyntyyppistä kiputilaa kutsuttiin noidannuoleksi, sillä arveltiin, että sen aiheutti näkymätön nuoli, jonka lapinnoita oli ampunut jousellaan.

Pohjoisen suunnalla kerrottiin asuneen myös Pohjolan väen, joka kykeni yhtä lailla taikuuteen. Nämä kaksi myyttistä kansaa saatettiin toisinaan käsittää yhdeksi, vaikka Pohjola tosin sijaitsi ehkä vielä Lappiakin kauempana, aivan äärimmäisessä pohjoisessa, ja oli sitäkin myyttisempi paikka.

Eräissä kertomuksissa lappalainen – joskus Joukahaiseksi mainittu – oli läsnä jo maailman syntyessä. Hän vihasi Väinämöistä ja ampui tämän mereen. Lintu muni munansa ajelehtivan Väinämöisen polvelle, munat tuhoutuivat, ja niistä syntyi maailmankaikkeus. Joidenkin tulkintojen mukaan taustalla on käsitys maailman syntymästä kahden vastavoiman otttaessa yhteen.

Suhtautuminen ei ollut kuitenkaan vain pelonvarassa. Lappalaisten käsityötaitoa ja hyvään käytettyä taikuutta arvostettiin, ja suomalaistenkin kerrotaan käyneen heidän opissaan. Tarinoita on säilynyt myös seka-avioliitoista: myyttisen sotapäällikkö Kirmukarmun kerrottaan avioituneen Sinivuokko-nimisen lappalaisnaisen kanssa.