Sauvon kirkko – keskiaikaiset holvit ja vuosisatojen jäljet

Miten Sauvon kirkon historia alkoi puukirkosta kivikirkoksi?

Sauvon kirkon ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1346 Turun tuomiokirkon rekistereissä. Kirkollinen historia ulottuu kuitenkin tätä varhaisemmaksi: ensimmäinen tunnettu kirkkoherra Ascerus mainitaan jo vuoden 1335 asiakirjassa. Nykyisen kivikirkon paikalla on ollut puukirkkoja, joista ensimmäinen rakennettiin ehkä 1200-luvun alussa.

Kivikirkon suunnittelu ja varainkeruu alkoivat 1460-luvulla. Ensimmäiseksi rakennettiin sakaristo, joka on nykyisen rakennuksen vanhin osa. Pääosin vuosina 1460–1472 rakennettu kirkko omistettiin katolisella ajalla Pyhälle Klemensille. Kuori-ikkunaa ympäröivä kalkkimaalausteksti on vuodelta 1472, ja sen on arveltu merkitsevän rakennustyön huipennusta.

Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen joukossa Sauvon kirkko on säilyttänyt keskiaikaisen asunsa hyvin. Se on kolmilaivainen hallikirkko: pitkittäiset osat eli laivat erotetaan toisistaan tiilipilareilla. Uudempia lisäosia ovat vain kaakkois- ja koilliskulmien tukipilarit eli kontreforit, jotka ovat 1690-luvulta.

Sauvon toinen kirkko on Karunan kirkko. Molemmat kuuluvat Paimion seurakuntaan, johon Sauvo-Karunan seurakunta liitettiin 1. tammikuuta 2019.

Millaisia holvi- ja seinämaalaustaidetta Sauvon kirkossa on?

Sauvon kirkon tähtiholveja on pidetty Suomen keskiaikaisen kirkkorakennustaiteen huippuihin kuuluvina. Niiden tyyli muistuttaa Kemiön ja Tenholan kirkkojen holveja. Yhtäläisyyksien ja rakentamisajankohdan perusteella tekijäksi on arveltu 1400-luvun kirkkorakennusmestaria Pietari Kemiöläistä. Varmuutta tekijästä ei kuitenkaan ole.

Tiiliholvien kalkkimaalaukset ovat 1470-luvulta. Niissä esiintyy kasviornamentteja sekä apostolien ja profeettojen henkilökuvia. Maalausten joukossa on myös Lars Skalm, aatelinen, joka lahjoitti rahaa kirkon rakentamiseen. Hän toimi 1500-luvun alussa Turun pormestarina.

Maalauksiin suhtauduttiin toisin puhdasoppisella ja askeettisella 1600-luvulla. Kuvien katsottiin viittaavan paavilliseen pyhimyskulttiin, ja ne peitettiin kalkilla vuoden 1650 tienoilla. Keskiaikaiset kuvat jäivät näin pois näkyvistä pitkäksi aikaa. Maalaukset paljastettiin uudelleen vasta 1900-luvun alussa.

Laaja konservointityö valmistui 1970-luvun alussa. Sen yhteydessä kalkkimaalauksia entistettiin konservaattori Veikko Kiljusen johdolla. Holvien rakenteen ja maalausten vaiheet ovat siis erilaiset: keskiaikaiset holvit säilyivät, mutta niiden kuvallinen koristelu välillä peitettiin, myöhemmin paljastettiin ja lopulta entistettiin.

Mitä esineitä ja veistoksia Sauvon kirkossa säilytetään?

Kirkon vanhimmat esineet ovat nykyistä kivirakennusta vanhempia. Vanhasta puukirkosta periytyvä jykevä kasteallas valmistettiin jo 1200-luvulla Gotlannin kalkkikivestä ja tuotiin muualta Sauvoon. Alttarilevynä puolestaan toimii hautakivi vuodelta 1391. Keskiaikainen esineistö ei siten rajoitu kivikirkon rakentamisen aikoihin.

Kookas triumfikrusifiksi eli ristiinnaulittua Kristusta esittävä veistos on 1400-luvun jälkipuoliskolta. Kirkkoon saatiin lahjoituksina 1500-luvun alkupuoliskolla myös Kristus-patsas, Pyhää Laurentiusta esittävä patsas sekä Pyhän Yrjänän ryhmä.

Alttaritaulu on 1600-luvun puolivälistä, mutta sen tekijää ei tunneta. Lahjoittaja oli sauvolainen tilanomistajan leski Gertrud Wessel. Vuoden 1651 barokkityylinen saarnatuolikin tuli seurakunnalle lahjoituksena.

Sauvon kirkossa on säilynyt harvinaisen paljon 1600-luvun hautausvaakunoita. Niitä kannettiin hautajaiskulkueissa ja pystytettiin sen jälkeen kirkkoon hautamuistomerkeiksi. Tapa yleistyi aikana, jolloin aatelissääty korosti asemaansa erilaisilla tunnuksilla.

Nykyiset urut ovat vuodelta 1896. Aikaisemmat urut hankittiin aatelisten lahjoittamilla varoilla vuonna 1671, ja ne kuuluivat Varsinais-Suomen vanhimpiin. Ne siirrettiin 1890-luvulla Turun linnan museoon, jossa ne tuhoutuivat linnan palossa vuonna 1941.

Miten Sauvon kirkkoa on korjattu vuosisatojen aikana?

Hyvin säilynyt keskiaikainen asu ei tarkoita sitä, ettei Sauvon kirkkoa olisi korjattu. Korjaustarpeita oli jo 1400-luvun lopulta lähtien. Vuodesta 1630 alkaen kirkon tileissä on lukuisia merkintöjä erilaisista korjaus- ja parannustöistä.

Koko kuori uusittiin 1640-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä lattia rakennettiin uudelleen tiilestä, ja 1660-luvulla kirkkoon tehtiin urkuparvi. Vuosisadan lopulla, 1690-luvulla, tehtiin laajoja korjaus- ja maalaustöitä. Samalla tuettiin itäpäädyn perustusta.

Kattorakennelma uusittiin kokonaan 1720- ja 1730-luvuilla. Kattoon lisättiin räystäät, mikä muutti rakennuksen ulkomuotoa merkittävästi. Töitä kertyi niin paljon, että sauvolaiset palkkasivat 1730-luvulla päätoimisen kirkkopuusepän.

Myös kellotapulia rakennettiin ja uudistettiin. Sen puuosat rakennettiin 1760-luvun lopulla, ja tapuli rakennettiin uudestaan Anders Wahlbergin johdolla 1770-luvulla. Kirkonkello on vuodelta 1791. Sen tekstissä kutsutaan kansaa kuulemaan Korkeimman käskyä ja kehotetaan katumukseen. Kirkon hautausmaan sankaripatsas puolestaan on kuvanveistäjä Aarre Aaltosen työ vuodelta 1946.

Millaista jumalanpalveluselämää Sauvon kirkossa on ollut?

Katolisen ajan jumalanpalveluksista ei ole säilynyt tietoa. Kirkonmenoja koskevia merkintöjä on runsaammin vasta 1600-luvulta. Silloin jumalanpalvelus alkoi kesällä aamukahdeksalta ja muulloin yhdeksältä. Se kesti puoliin päiviin.

Kirkollisina juhlapäivinä järjestettiin kaksi jumalanpalvelusta, suomeksi ja ruotsiksi. Jo 1600-luvun alkupuolella käytössä oli kaksi kirkkoa, puukirkko ja kivikirkko. Toisessa jumalanpalvelus pidettiin suomeksi, toisessa ruotsiksi. Samalta vuosisadalta on peräisin myös Sodankylän vanha kirkko vuodelta 1689, joka oli vasta kolmas Kemin Lappiin rakennettu kirkko.

Yksityisin varoin 1500-luvulla hankitut penkit johtivat tiukkoihin kiistoihin istumapaikoista. Vuonna 1642 laadittiin virallinen istumajärjestys. Aatelisille varattiin viisi ensimmäistä penkkiriviä, ja niiden jälkeiset rivit jaettiin tarkasti eri talollisten kesken. Virallinenkaan järjestys ei lopettanut riitoja: paikoista kiisteltiin ja jopa tapeltiin kirkonmäellä.

Ensimmäinen nimeltä tunnettu lukkari oli Lars Märtensson, josta on merkintä 1640-luvulta. Hän hoiti myös unilukkarin tehtävää eli herätti jumalanpalveluksen aikana nukahtaneita. Myöhemmin herättäjä palkattiin erikseen. Ensimmäinen nimeltä mainittu erillinen unilukkari oli Jussi 1670-luvulta.