Suomen keskiaikaiset kivikirkot – rakentaminen ja ajoituksen vaiheet

Miltä Suomen keskiaikaiset kivikirkot näyttivät?

Keskiajan Suomessa kivikirkot olivat ympäristöstään selvästi erottuvia, mahtavia rakennuksia. Puolustuslinnojen ohella muita julkisia rakennuksia ei ollut, joten kirkko oli monelle pitäjälle ainoa kivirakennus ja koko yhteisön keskus.

Vanhimmat kivikirkot rakennettiin Ahvenanmaalle 1200-luvun lopulla. Vanhin niistä on 1275–1285 rakennettu Jomalan kirkko, joka on samalla koko Suomen vanhin kivirakennus. Manner-Suomessa ryhdyttiin rakentamaan kivikirkkoja 1400-luvun alussa, aluksi Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle. Tämä rakentamisen vaihe kuuluu olennaisena osana Suomen keskiaikaan.

Miten keskiaikaiset kivikirkot rakennettiin ja mistä saivat vaikutteita?

Keskiaikaiset kivikirkot rakennettiin aina itä–länsi-suunnassa niin, että alttari oli kohti itää. Itä oli ylösnousemuksen ilmansuunta, ja suunta oli itsestään selvä osa rakentamista.

Varhaiset kivikirkot saivat vaikutteita Gotlannin kirkoista, ja kirkkojen perustyyppi lienee vakiintunut 1300-luvulla. Suorakaiteen muotoisten kirkkojen pohjoissivulla oli sakaristo ja eteläsivulla asehuone, jonka kautta sisään tultiin. Sisäkattona oli aluksi puinen tynnyriholvi, ja tiiliholvit yleistyivät vasta 1400-luvulla.

Päälaivan poikittaista holvikaarta kutsuttiin triumfikaareksi. Ylhäällä triumfikaaressa riippui suuri krusifiksi seurakuntaan päin. Sisätilaltaan kirkot ovat yksi-, kaksi- tai kolmilaivaisia. Kirkkosali oli varattu seurakuntalaisille ja erotettu kuoriaidalla kuorista, jossa sijaitsivat pääalttari ja papistolle varatut penkit. Pääalttarille sijoitettiin kirkon nimikkopyhimyksen kuva, ja sen lisäksi kirkoissa saattoi olla muutama sivualttari pyhimyksenkuvineen.

Päätykolmiot muurattiin tiilestä ja koristeltiin myöhäisgoottilaisin komeroaihein. Ikkunoita oli vähän varsinkin pohjoisseinällä, ja ne olivat pieniä. Katto oli yleensä korkea paanukatto.

Miten kirkkoja on ajoitettu?

Aikalaislähteet kertovat keskiaikaisista kivikirkoista mitättömän vähän. Yli 95 prosenttia kirkoista joudutaan ajoittamaan muilla keinoilla kuin kirjallisten tietojen perusteella. Luonnontieteellisten keinojen lisäksi rakennuksia ajoitetaan tyyli- ja muiden piirteiden perusteella, mikä vaatii kirkkojen huolellista tarkastelua.

Ensimmäisen kerran kirkkoja tutki Suomen muinaismuistoyhdistys, jonka retkikunta tarkasteli Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan kirkkoja vuonna 1871. Retkikunnan johtaja Emil Nervander jakoi kirkot kansainväliseen tyylitutkimukseen tukeutuen kahteen ryhmään: pyörökaariaukkoiset kirkot edustivat vanhaa romaanista tyyliä ja suippokaariaukot uudempaa gotiikkaa. Hän antoi kirkoille vuosilukuajoituksen tämän jaon perusteella. Hämmennystä aiheutti kuitenkin se, että hänen vanhimpina pitämissään Nousiaisten ja Maarian kirkoissa oli suippokaarisia aukkoja. Nousiaisten kirkon hän sijoitti piispa Henrikin ajalle 1150-luvulle.

1800- ja 1900-luvun taitteessa keskiaikaisista kirkoista tuli kansallisia muistomerkkejä, joilla oli merkitystä kansalliselle identiteetille vertailtaessa sivistyksen tasoa länsimaihin ja erityisesti Skandinavian maihin. Markus Hiekkasen mukaan nationalistisista syistä kivikirkkojen oli suotavaa olla mahdollisimman vanhoja, ellei ollut kiistattomia perusteita nuoremmille ajoituksille.

Mikä on rakennussaumateoria ja miten se vaikutti kirkkojen ajoitukseen?

Iikka Kronqvist tutki Suomen keskiaikaista rakentamista 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Hänen mukaansa kirkkojen rakennussaumat olivat osoituksia erittäin pitkistä rakennusajoista, ja rakennustyö olisi alkanut monella paikkakunnalla jo vuoden 1300 paikkeilla. Kronqvistin teoria julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1948, ja se oli 1990-luvun alkuun asti yleisesti hyväksytty malli.

Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että muuraussaumat merkitsivät vain sitä, että rakentaminen oli jaettu teknisiin osiin, jotka tehtiin nopeasti peräkkäin. Myös vuosirengasajoitus on osoittanut monet kirkot luultua nuoremmiksi.

Markus Hiekkanen on 1990-luvun puolivälistä lähtien esittänyt ajoituksia, joiden mukaan kivikirkot ovat huomattavasti nuorempia kuin aiemmin arvioitiin. Hän on koonnut rakennuselementeistä uuden typologian ja perustellut arvionsa vuosirengasajoituksella. Hiekkanen on saanut osakseen arvostelua muun muassa Åsa Ringbomilta, joka on ajoittanut Ahvenanmaan kirkkoja kalkkilaastimenetelmällä. Ålands kyrkor -hankkeessa jotkut kirkot on ajoitettu Hiekkasen arvioita vanhemmiksi, mutta laastiajoitusmenetelmä on vielä kehitysasteella eikä sitä toistaiseksi voida pitää varmana luonnontieteellisenä ajoitusmenetelmänä. Myöhäiskeskiajalle ajoittuu esimerkiksi Hollolan keskiaikainen kivikirkko, joka valmistui nykyiseen muotoonsa 1495–1510.