Nuutinpäivä ja joulukauden päätös

Milloin nuutinpäivä vietetään ja mitä se tarkoittaa?

Nuutinpäivä on tammikuun 13. päivänä vietettävä päivä, joka päättää perinteisen suomalaisen joulukauden. Päivä on saanut nimensä 1100-luvulla eläneen tanskalaisen pyhimyksen Knut Lavardin mukaan. Suomenkielisessä kalenterissa sama päivä on Nuutin nimipäivä.

Vanha sanonta sanoo: ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Sanonta viittaa Tuomaan päivään 21. joulukuuta, jolloin joulukausi alkaa, ja nuutinpäivään, jolloin se päättyy. Nuutinpäivän jälkeen palataan arkitöihin ja koti riisutaan joulukoristeista. Joulukuusi viedään perinteisesti pois viimeistään nuutinpäivänä.

Kansanperinteessä nuutinpäivä tarkoitti alun perin loppiaisen jälkeistä päivää eli tammikuun 7. päivää. Loppiainen mainitaan tässä yhteydessä vanhana rajakohtana, josta päivä myöhemmin siirtyi. Päivä siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1708, minkä vuoksi joulukausi piteni 20 päivää kestäväksi.

Mitä nuuttipukit tekivät kiertäessään talosta taloon?

Nuutinpäivään liittyi nuuttipukkien kierros talosta taloon. Pukit pukeutuivat niin, että päässä saattoi olla pukin tai lampaan nahka, kasvot peitettiin tuohisella naamarilla tai noettiin mustaksi, ja takkina käytettiin nurinpäin käännettyä turkkia tai olkipalmikoista valmistettua asua. Pukeilla oli usein sarvet ja pitkä parta.

Nuuttipukit kulkivat taloissa kysellen ”Onko hiivoja jäljellä?” ja vaativat kestitystä sahdilla ja ruoalla. Kestityksestä kiitettiin lauluin. Jos sahti oli loppunut, pukit lauloivat pilkkalauluja ja veivät oluttynnyrien tapit mukaansa. Tämän tavan vuoksi nuuttipukkeja kutsuttiin myös hiiva-Nuuteiksi.

Keskiajalla oli yleinen ongelma, että ihmiset valmistivat jouluksi suuria määriä olutta ja ruokaa ja juhlivat niin kauan kuin niitä riitti. Ruokien ja juomien keräämisellä varmistettiin, että juhliminen loppuu ja ihmiset palaavat töihin. Samaa vuodenkierron rajaa voi katsoa myös Kekrin tapaan, kun työn ja juhlan vaiheita merkittiin selvästi erottuvilla päivillä.

Miten nuutinpäivän pidot vietettiin ja mitä oljille tehtiin?

Pukkien keräämät ruuat ja juomat koottiin yhteen taloon, jossa järjestettiin joulukauden viimeiset pidot koko kylän väelle. Juhlissa tanssittiin, leikittiin ja meluttiin. Lopuksi kannettiin jouluiset oljet ulos talosta.

Kierros oli ennen kaikkea kylän yhteinen tapa päättää juhla. Naamiaisasu, laulut, kestitys ja yhteiset pidot sitoivat talot samaan iltaan. Kun oljet vietiin ulos, joulukausi oli tullut päätökseensä ja arki sai alkaa.

Hahmojen ja naamioiden vuoksi nuuttipukkeja voi tarkastella myös muiden joulun hahmojen rinnalla, kuten Joulupukin ja Joulutontun kanssa, mutta nuuttipukkien tehtävä oli nimenomaan viedä juhla pois ja vaatia kestitystä.

Mistä nuuttipukkiperinne on tullut Suomeen ja miten se on muuttunut?

Perinne on rantautunut Suomeen Ruotsista ja ollut voimakkainta Lounais-Suomessa ja Hämeessä. Sotien jälkeen nuuttipukkiperinneestä muotoutui lasten harjoittama tapa, joka muistuttaa virpomista: lapset pukeutuvat naamiaisasuihin ja kiertävät ovelta ovelle keräämässä karkkia.

Perinne on säilynyt erityisesti Vakka-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Satakunnassa. Vanhassa muodossa kyseltiin hiivoja ja sahdin riittämistä; myöhemmässä muodossa ovella kerätään karkkia. Molemmissa on sama liike talosta taloon ja sama päivä, joka sulkee joulukauden.

Joulukauden muihin merkkipäiviin kuuluu myös Tapaninpäivä, mutta nuutinpäivän oma tehtävä on lähteen tiedoissa selvä: se päättää joulukauden, palauttaa arkitöihin ja vie joulukuusen pois.