Joulupukki – lahjojen tuojan historia ja suomalaiset perinteet

Millainen suomalainen joulupukki on?

Joulupukki tunnetaan kilttinä, punanuttuisena vanhana miehenä, jolla on suuri valkoinen parta, pyöreä vatsa ja silmälasit. Nimi tarkoittaa sekä myyttistä lahjojen tuojaa että henkilöä, joka esittää häntä. Sanan voi kirjoittaa pienellä tai isolla alkukirjaimella. Joulupukin ulkonäkö ei kuitenkaan ole aina ollut samanlainen, eikä punainen nuttu kuulunut suomalaisen pukin alkuperäiseen asuun.

Suomalaisessa jouluperinteessä pukki tulee taloon jouluaattoiltana. Hän ei laskeudu savupiipusta, vaan astuu sisään ovesta ja juttelee asukkaiden kanssa. Tavallinen tulokysymys on: ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Vierailu ja keskustelu erottavat suomalaisen tavan yhdysvaltalaisesta perinteestä, jossa lahjat odottavat lapsia joulupäivän aamuna.

Tarinoissa suomalainen joulupukki on jopa satoja vuosia vanha ja saattaa käyttää puista kävelykeppiä. Hänen puolisonsa on Joulumuori. Joulukertomusten mukaan pukki lähtee Korvatunturilta lahjojen jakoon 23. joulukuuta porovaljakon vetämällä reellä. Valjakon ensimmäisenä kulkee Petteri Punakuono. Suomalaisen pukin reki liikkuu maan pintaa pitkin, kun taas amerikkalaisissa kertomuksissa porot lentävät ilmassa.

Kuka on joulupukin taustalla oleva Pyhä Nikolaus?

Kansainvälisesti tunnetun joulupukin taustalla on 300-luvulla elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus, joka tunnetaan myös Nikolaus Barilaisena. Myra sijaitsi Anatoliassa nykyisen Turkin alueella. Nikolauksesta myöhemmin kerrotuissa tarinoissa hän esiintyy hyväntekijänä. Hänestä tuli merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys.

Legendan mukaan Nikolaus kiinnitti erityistä huomiota lapsiin. Keskiajalla häntä pidettiin lasten suojelijana, ja esimerkiksi Alankomaissa lapsille jaettiin lahjoja hänen muistopäivänään 6. joulukuuta. Hollantilaisten protestanttien mukana tapa kulkeutui Pohjois-Amerikkaan. Siellä Nikolauksen legendasta muotoutui vuosisatojen kuluessa Santa Claus. Nimi on peräisin hollannin Sinterklaas-nimestä, joka puolestaan juontuu Nikolauksesta.

Lahjojen tuojasta oli Euroopassa myös toisenlainen käsitys. Martti Luther piti Nikolauksen juhlaa liian paavillisena ja alkoi vuonna 1535 opettaa, että lahjat tuo jouluaattona Jeesus-lapsi. Näin syntyi Christkind-juhla. Yhdysvalloissa Christkind-sana muuttui ajan mittaan muotoon Kriss Kringle, jota alettiin käyttää joulupukin toisena nimenä. Lahjojen tuojan nimi ja lahjojen antamisen ajankohta ovat siten vaihdelleet eri perinteissä.

Miksi joulupukin nimessä on pukki?

Suomenkielinen joulupukki-nimi juontuu ilmeisesti vanhoista nuuttipukin ja kekripukin hahmoista. Nimi säilyttää yhteyden pukkiin eli urospuoliseen vuoheen, vaikka nykyinen lahjojen tuoja ei enää muistuta sarvipäistä eläinhahmoa. Kekriin liittynyt kekripukki kuului samaan vanhojen naamiohahmojen perinteeseen, jonka kanssa lahjoja jakava Nikolaus myöhemmin yhdistyi.

Vanhassa perinteessä pukiksi pukeutuminen liittyi hedelmällisyysriittiin. Asuun kuuluivat sarvet, tuohinaamari ja nurin päin käännetty turkki. Šamanistisen perinteen mukaan sarvet päähänsä asettanut pyrki muuttumaan pukin kaltaiseksi. Hahmo saattoi pelotella lapsia ja esiintyä humalassa. Joskus se jakoi kilteille lapsille lahjoja ja tuhmille vitsoja. Vanha pukki ei siis ollut yksinomaan ystävällinen vieras.

Nuuttipukit olivat usein pukin taljaan pukeutuneita nuoria. He kiertelivät taloissa nuutinpäivän aikaan pyytämässä joululta jääneitä ruokia ja juomia. Nuutinpäivää vietetään 13. tammikuuta; vuoteen 1708 asti sen ajankohta oli 7. tammikuuta. Lahjoja jakava Nikolaus tuli Suomessa tunnetuksi 1800-luvun alussa. Kun tapa levisi, se yhdistyi näihin joulunajan naamiohahmoihin ja sai Suomessa oman muotonsa.

Miten harmaasta turkista tuli punainen nuttu?

Suomalainen joulupukki pukeutui perinteisesti harmaaseen turkkiin. Aluksi hänen olemuksensa muistutti enemmän kekri- tai nuuttipukkia kuin nykyistä punatakkista lahjojen tuojaa. Toisen maailmansodan jälkeen punainen nuttu alkoi syrjäyttää harmaata yhdysvaltalaisen joulupukin vaikutuksesta. Ulkoasu vaihteli Suomessa silti vielä 1960-luvulle saakka, ennen kuin pullea, punatakkinen hahmo vakiintui.

Nykyinen ulkoasu kehittyi Yhdysvalloissa useiden kuvittajien ja kaupallisten esitysten kautta. Thomas Nast kehitti vuonna 1863 oman joulupukkinsa, jolla oli viikset, parta ja turkisvaatteet. Hänen vuonna 1881 julkaisemansa Merry Old Santa Claus muistutti jo melko paljon nykyistä hahmoa. Vuonna 1885 kirjanpainaja Louis Prang painoi joulukortteja, joissa pukilla oli punainen asu. Pukin vaatteet olivat aiemmin voineet olla myös sinisiä, vihreitä, violetteja tai harmaita.

Coca-Cola käynnisti vuonna 1931 Santa Clausin ympärille rakennetun mainoskampanjan. Sen punanuttuisen pukin piirsi Haddon Sundblom, joka oli isänsä puolelta ahvenanmaalaista syntyperää. Hän kertoi saaneensa innoitusta Clement Clarke Mooren runosta ”A Visit from St. Nicholas”. Kampanja vaikutti suuresti joulupukin tunnettuun ulkomuotoon, mutta punapukuinen joulupukki oli esiintynyt kuvissa jo sitä ennen.

Miksi joulupukin koti on Korvatunturilla?

Markus Rautio eli Markus-setä kertoi vuonna 1927 Yleisradion Lastentunti-ohjelmassa joulupukin asuvan Lapin Korvatunturilla. Radiosta kuultu tieto liitti nimetyn tunturin joulupukin kotia koskeviin kertomuksiin. Korvatunturi ei kuitenkaan kielitieteilijä Osmo Ikolan mukaan ollut Raution oma keksintö, vaan vanhempaa perimätietoa.

Ikola kirjoitti asiasta Kanava-lehdessä vuonna 1984. Hän muisteli kuulleensa Korvatunturista joulupukin kotina jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa. Hänen mukaansa uskomus tunnettiin ainakin Satakunnassa, Hämeessä, Viipurin seudulla ja Tornionjokilaaksossa. Ikolan tulkinnassa Markus-setä siis vahvisti jo tunnettua käsitystä. Rautio itse ei maininnut Korvatunturiin liittyvää radiokertomusta muistelmissaan.

Joulupukin koti sijoitettiin pohjoiseen myös kirjallisissa saduissa, mutta paikka ei aina ollut Korvatunturi. Zachris Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittamassa Peikkojen joulu -sadussa pukki asui ”kaukana pohjoisessa” ilman tarkempaa paikannusta. Anni Swanin tarinoissa hänen asuinpaikkansa oli puolestaan ”Jouluvuoressa, synkän korven syvyydessä”. Eri kulttuureissa joulupukin kotina pidetään Korvatunturin lisäksi pohjoisnapaa, pohjoista Kanadaa, Grönlantia tai Taalainmaata. Kotipaikka kuuluu joulupukista kerrottuihin tarinoihin, eikä kaikissa perinteissä puhuta samasta paikasta.

Miten Santa Claus ja Sinterklaas eroavat toisistaan?

Alankomaiden Sinterklaas ja yhdysvaltalainen Santa Claus ovat toisilleen sukua, mutta heidän vierailunsa kuuluvat erilaisiin tapoihin. Hollantilaisessa perinteessä piispanasuinen Sinterklaas saapuu Espanjasta höyrylaivalla marraskuun puolivälissä. Hänet otetaan juhlallisesti vastaan eri vuosina eri kaupungissa. Lahjat jaetaan 5. joulukuuta illalla, Pyhän Nikolauksen muistopäivän aattona. Jouluaatto on Alankomaissa tavallinen työpäivä.

Sinterklaasin mukana kulkee Zwarte Piet. Perinteen mukaan he seuraavat lasten käytöstä marraskuun lopulla ja joulukuun alussa. Nykyisin ystävällisenä kuvattu apulainen jakaa lahjoja, mutta vanhimmassa taustatarinassa hän vei tuhmia lapsia säkissään Espanjaan. Hahmon uskotaan olevan Jan Schenkmanin vuonna 1850 keksimä.

Yhdysvaltoihin joulupukkiperinne kulkeutui 1600-luvulla Alankomaista muuttaneiden siirtolaisten mukana. Amerikkalaisessa joulukertomuksessa Santa Claus saapuu jouluaattona lentävien porojen vetämällä reellä ja menee taloon savupiipusta. Lahjat löydetään joulupäivän aamuna takan yläpuolelle ripustetuista sukista tai olohuoneen lattialta. Englannissa vastaava lahjojen tuoja tunnetaan nimellä Father Christmas. Sielläkin joulusukat ripustetaan tavallisesti jouluaattoiltana takan reunukselle, ja lahjat odottavat joulupäivänä.

Millainen joulupukki on Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa?

Ruotsalaisen lahjojen tuojan nimissä näkyy yhteys tonttuun: Tomten tarkoittaa tonttua ja Jultomten joulutonttua. Ruotsalaisessa joulukertomuksessa yli 400-vuotias Tomten asuu ja työskentelee Tonttumaassa Gesundan nimikkovuoren juurella, lähellä Moran kaupunkia. Suomenruotsiksi joulupukin nimi on Julgubben eli joulu-ukko. Samankaltaisella lahjojen tuojalla voi siten olla eri kielissä varsin erilainen nimi.

Norjalaisessa perinteessä Julenissen asuu tonttuineen Drøbakissa Oslovuonon rannalla. Tarinan mukaan hänellä on porojen sijasta vuonohevosia, joiden nimet ovat Joulutähti ja Jouluilo. Pitkille matkoille hän lainaa tonttuserkkujensa poroja. Julenissen ei yleensä käy itse taloissa, vaan lahjat löytyvät kuusen alta jouluaattona. Pohjoisen omiin perinteisiin kuuluu myös joiku.

Itävallassa piispa Nikolaus kulkee perinteen mukaan 6. joulukuuta yhdessä Krampuksen kanssa. Nikolaus antaa kilteille lapsille hedelmiä tai makeisia, kun taas Krampus nuhtelee tuhmia. Suomalaisessa virvontaperinteessä lapset ansaitsevat makeisia palmusunnuntaina lausumalla lorun ja heiluttamalla pajunoksia virvottavan edessä. Jouluaattona lahjoja tuo myös Christkindl eli Jeesus-lapsi. Venäläinen Pakkasukko puolestaan saapuu vasta uudenvuodenaattona 31. joulukuuta. Lahjojen tuoja ei siis kaikkialla kuulu samaan joulukuun päivään, eikä hänen rinnallaan kulje samanlainen seurue.