Kaleva kansanperinteessä: nimi, paikat ja tarut

Mitä Kaleva-nimi tarkoitti kansanuskossa?

Kaleva tai Kalevi, viroksi Kalev, esiintyy itämerensuomalaisten kansojen mytologiassa erinäisten hahmojen nimenä tai nimen osana. Se on usein tulkittu muinaisen kuninkaan, jättiläisen tai puolijumalan nimeksi. Kansanuskossa nimi ei jää pelkäksi henkilönnimeksi, vaan se liittyy monenlaisiin myyttisiin mielikuviin.

Vanhat käsitykset Kalevankuusesta ja Kalevan puusta viittaavat pyhään kuuseen ja pyhään puuhun. Kansanuskon mukaan tällaiset nimet kertovat tavasta sitoa luonnonpaikkoja myyttiseen hahmoon. Kalevan nimellä on myös nimetty luonnonpaikkoja. Suomessa Kaleva-aineksisia paikannimiä tavataan erityisesti Lounais-Suomen alueella: Kalevankangas, Kalevanmäki, Kalevankivi, Kalevanhauta ja Kalevanpojankallio ynnä muut.

Paikannimet ovat kiinnostava puoli Kalevaa myös siksi, että ne eivät kerro vain tarinan hahmosta. Ne kertovat siitä, miten nimi on kiinnittynyt maastoon, kiviin, kankaisiin ja hautapaikkoihin. Kansanuskon ja paikallisen muistin kannalta nimi on ollut tapa selittää ja jäsentää ympäröivää paikkaa. Lounais-Suomen runsas nimistö antaa tälle selkeän alueellisen painon.

Keitä olivat Kalevanpojat ja miksi he heittelivät kiviä?

Kalevanpoika eli Kalevanpojat, viron Kalevipoeg, tunnetaan sekä suomalaisessa että virolaisessa kansanperinteessä. Perimätieto kertoo heidän olleen jonkinlaisia muinaisia jättiläisiä. Tarinan mukaan he rakensivat muinaislinnoja, heittelivät kivenlohkareita tai synnyttivät muulla toiminnallaan erilaisia maastomuodostumia.

Myös Mikael Agricola mainitsee Kalevanpojat pakanallisten suomalaisten jumalien luettelossaan. Nimityksen on ajateltu viittaavan myyttiseen Kaleva-nimiseen hallitsija- tai jumalhahmoon. Kalevanpoika esiintyy kansanrunoissa useiden sankarihahmojen lisänimenä.

Elias Lönnrot päätyi tämän pohjalta ajatukseen, että Kaleva olisi suomalaisten vanhin tunnettu esi-isä. Hän katsoi myös, että Väinämöinen, Ilmarinen, Lemminkäinen, Joukahainen ja Kullervo olivat hänen jälkeläisiään. Kansanrunoissa toistuvan fraasin Kalevalan kankahilla tai Kalevalan kartanoilla perusteella Lönnrot muodosti käsityksen Kalevalasta jonkinlaisena muinaisvaltakuntana, jossa hänen kokoamansa eepoksen sankarit elivät, ja nimesi koko eepoksen Kalevalaksi.

Mitä kaleva tarkoitti murteissa ja karjalassa?

Suomen murteissa sekä karjalan kielessä kaleva on merkinnyt myös ’pahantapaista, kuritonta’ tai ’reipasta, vahvaa, rivakkaa’. Sitä on käytetty haukkuma- tai voimasanana. Ei ole selvää, liittyykö viron kielen sana kalev ’verka’ tähän mitenkään, esimerkiksi oletetun alkumerkityksen ’vahva’ kautta, sillä sitä on arveltu myös lainaksi alasaksasta.

Venäläisessä perinteessä tunnetaan tarujättiläinen Kolyvan. Kolyvan on myös vanhoissa venäläisissä lähteissä Tallinnan kaupungista käytetty nimitys. Nämä maininnat asettuvat samaan itämerensuomalaisten ja lähialueiden nimistöä koskevaan kysymykseen, mutta lähteessä ei esitetä niille varmaa yhteyttä Kalevaan.

Kaleva-nimeä on myös yritetty selittää monesta eri suunnasta. Sitä on rinnastettu pohjoissaamen sanaan gállagas(dolat) ’kalevantulet’, ’vesisäihky, meren planktonin tai muiden sellaisien valaisevien organismien loiste’, mutta tämä sana on luultavammin johdos skandinaavisesta lainasanasta gállis ’ukko, vanha mies’. Elias Lönnrotin yritystä yhdistää sana venäjän sanaan golova ’pää’ tai myöhempiä rinnastuksia muinaisskandinaavisen taruston kylfingjar-kansaan ei enää pidetä äänteellisistä syistä uskottavina.

Miksi Kalevan etymologia ja merenjumala ovat kiistanalaisia?

August Ahlqvistin ja E. N. Setälän esittämää rinnastusta liettuan sanaan kalvis ’seppä’ ei myöskään pidetä uskottavana. Äännesuhteiden lisäksi rinnastus on merkityksen puolesta ongelmallinen, sillä Kaleva-hahmot itämerensuomalaisessa perinteessä eivät mitenkään liity sepän ammattiin. Paul Ariste yritti johtaa sanan viron sanasta kale ’kova’, mutta sanan alkumerkitys on paremminkin ’kylmä, kalsea, sileä, liukas’.

Muinaisenglantilaisessa Widsith-runoelmassa mainitaan lyhyesti Cælic, joka ”hallitsi finnejä”. Cælic on spekulatiivisesti yhdistetty Kalevaan. Mikko Heikkilän mukaan Cælic-nimi ei äänteellisesti sovi Kalevan vastineeksi. Sitä vastoin se saattaisi heijastella luulajansaamen kāllak-sanaa, joka lienee samaa alkuperää kuin pohjoissaamen gállis.

Mikko Heikkilä on johtanut Kaleva-nimen muinaisskandinaavisen merenjumalan nimestä Hlér, jonka kantaskandinaavinen kantamuoto oli *χlewaz. Selitys perustuu siihen ajatukseen, että kantaskandinaavissa alkukonsonanttien välissä olisi ääntynyt epenteettinen vokaali (*χalewaz), jolloin nimi olisi hyvin voinut lainautua kantasuomeen muodossa Kaleva. Meren yhteyteen sopii muuten myös veden alta näkyvä loiste, josta kerrotaan sivulla Vesisäihky: merituli ja noidantuli. Heikkilän mukaan tästä nimestä abstrahoidusta kannasta olisi johdettu myös paikannimi Kalanti, joka alkuaan on ollut koko Vakka-Suomen nimitys.