Kalevanpoika – muinaisjättiläiset suomalaisessa kansanperinteessä

Mitkä jättiläiset olivat kalevanpojat kansanuskossa?

Kansanuskon mukaan kalevanpojat olivat valtavan voimakkaita jättiläisiä, joiden toiminnalla selitettiin monia poikkeuksellisia luonnonmuodostelmia. Mikael Agricola mainitsi heidät vuoden 1551 jumalaluettelossaan viimeisinä hämäläisten jumalista. Agricolan mukaan kalevanpojat olisivat niittäneet valtavia niittyjä yhdessä yössä.

Myöhemmässä, kristinuskon sävyttämässä suomalaisessa mytologiassa kalevanpojat kuvataan usein pahoina tai arvaamattomina jättiläisinä, jotka saattoivat kansanuskon mukaan kaataa viljan tai metsänkin kumoon. Aiemmissa kertomuksissa heidät esitettiin kuitenkin inhimillisinä sankarihahmoina. Väinämöisen, Ilmarisen, Joukahaisen, Kullervon ja Lemminkäisen sanotaan olevan kalevanpoikia.

Kansanperinteen mukaan kalevanpojat olivat maan muinaisia asuttajia. Tarinan mukaan he poistuivat kivellä soutaen, kun kristinusko levittäytyi heidän mailleen, ja joskus tarvittiin pappeja manaamaan heitä pois. Samalla tavalla kerrottiin kristinuskon tieltä poistuneen myös Väinämöinen veneellään. Historiantutkija Aulis Ojan vuonna 1969 esittämän spekulatiivisen hypoteesin mukaan termi olisi alkujaan tarkoittanut ehkä yläluokkaista soturia, jotka raivattiin perusteellisesti uuden järjestyksen tieltä.

Miten kalevanpojat tunnetaan Virossa ja saamelaisten perinteessä?

Kalevanpojat tunnetaan jättiläisinä ja sankareina myös Virossa. Viron kansalliseepoksessa, kalevalamittaa lähellä olevaan runomittaan kirjoitetussa Kalevipoeg-teoksessa, kalevanpojat ovat kuninkaanpoikia. Eräitä Viron muinaislinnoja kutsutaan nimellä Kalevanpojan sängky (Kalevipoja säng).

Saamelaiset ovat nimenneet ‘Kallanpoikien’ (Gállábártnit) mukaan tähdistöjä ja pitäneet heitä saamelaisten perinteen mukaan suksien keksijöinä. Erään väitteen mukaan Kalevan kahdestatoista pojasta syntyi kaksitoista eläinradan tähtikuviota.

Mitä Kristfrid Ganander kertoo kalevanpojista?

1700-luvulla elänyt kansanperinteiden keräilijä Kristfrid Ganander kertoi Mythologia Fennicassa vuonna 1785 kalevanpoikien olleen Kalewa-nimisen jättiläisen kaksitoista vahvaa poikaa, jotka rakensivat linnoja eri puolelle Suomea. Ganander mainitsee nimeltä kuusi poikaa ja heidän asuinpaikkakuntansa: Hiisi (Paltamo), Ilmarinen (Häme), Wäinämöinen (Suomi), Liekiöinen (Savo), Soini (Liminka) ja Kihawanskoinen. Myös muita luetteloita kalevanpojista varhaiset kansanperinteen kerääjät ovat merkinneet muistiin tai luoneet.

Keitä olivat Kalevan ja Untamon suvut ja Paltamon jättiläiset?

Erään perinteen mukaan Kalevan suku on Untamon suvun vihollinen. Tässä yhteydessä Kalevan sukua kutsutaan myös Kalervon suvuksi, kuten Kalevala-eepoksessa. Länsi- ja Lounais-Suomessa paikallinen kansanperinne pitää kalevanpoikia vihollisina ja uudisasukkaita pakenevina jättiläisinä, ja Untamon tyyppisten nimien on katsottu merkitsevän uudisasukasta tai kylän perustajaa. Tähän perinteeseen liittyy Kullervo, jota koskevat runot on kerätty Inkeristä. Kullervo-taru on ainoa Inkeristä taltioitu taru Kalevalassa.

Kalevanpoikatarinoita esiintyy pääasiassa Lounais-Suomessa, mutta Paltamon kirkkoherra Johan Cajanus väitti 1600-luvulla saaneensa Kainuusta tietoja, joissa kalevanpojat näyttäytyvät historiallisina hahmoina. Paltamossa on elänyt menneinä vuosisatoina huomattavan pitkäkasvuisia ihmisiä, kuten Daniel Cajanus (1703–1749), jonka pituus on arvioitu 230–283 senttimetrin välille. Poikkeuksellisen pituuden takana on ollut geenivirhe, joka aiheuttaa muun muassa jättikasvuisuutta. Kalevanpoikien tavoin myös tuohiraamatut ovat kansanperinteestä enimmäkseen kadonnut muisto: kun niistä etsittiin tietoa 1930-luvulla, ihmiset eivät enää juuri muistaneet muuta kuin itse nimityksen.